sairaalassa

älkää pelästykö en ole sairaana, vaikka sairaalassa vietinkin tänään koko aamupäivän:) Oli ihan mielettömän siistiä. Pyysin tytöiltä päästä tutustumaan synnytysosastoon, jossa he ovat nyt muutaman viikon olleet harjoittelussa. Luvat lääkäreiltä ja opettajilta järjestyivät ja aamulla heitin valkoisen takin ylleni ja painelin sairaalaan niinkuin sairaanhoitajaopiskelijat tekevät. Sokkeloisen ja ihmisiä täynnä olevan sairaalan läpi pujoittelimme itsemme synnytysosastolle. Voi äiti, kun olisit ollut näkemässä! Itseasiassa paikallinen sairaala ois kyllä näkemisen arvoinen juttu kaikille suomalaisille. Kanslia oli käytävän perällä, jonka varrella oli potilashuoneita. Huoneissa ja käytävillä oleili kaikennäköistä sakkia, potilaita, hoitajia ja omaisia sikinsokin. Huoneissa oli aina useampi sänky ahtaasti vierekkäin ja kovilla bambumattosängyillä makasi samassa huoneessa sekaisin juuri synnyttäneet, viimeisillään raskaanaolevat ja naistentautipotilaat. Kansliasta lähti ovi vielä yhteen potilashuoneeseen ja sitten tattadadaa, synnytyssaliin. En ole ikinä käynyt Suomessa missään synnytyssalissa, mutta silti voin varmaksi sanoa, että meininki todellakin on ihan eri! Sali oli pieni, ja siellä oli kaksi synnytyspaikkaa ja vastasyntyneiden pesupaikka. Kummallakin paikalla oli aamulla naikkonen vatsa pystyssä odottelemassa synnyttämistä, mutta vaikka kuinka toivoin näkeväni synnytyksen, se nyt jäi tälläkertaa väliin. Ehkä se oiskin ollu vähän liian hurjaa. Parin päivän sisällä syntyneitä vauvoja suomalaiset ja vietnamilaiset sairaanhoitajaopiskelijat kylvettivät aamun aikana jonkun kymmenkunta ja sitä sain olla seuraamassa. On ne niin söpöjä! Sitten tehtiin kierros osastolla. Siinä ne vastasyntyneet sitten nukkuivat äidin vieressä bambusängyillä, yhdelläkin varmaan parikymppisellä hentoisella uudella äidillä oli kaksoset vierellään. Omaiset ovat sairaanhoidossa täällä merkittävässä osassa ja kiinnitinkin huomiota, että lähes jokaisen äidin oma äiti oli paikalla hoivaamassa uutta äitiä ja vauvaa. Keisarinleikkaushaava tehdään täällä pystysuoraan kun Suomessa se ilmeisesti tehdään vaakasuoraan. Jos täällä ei muuten olla oikein missään asiassa hygieenisiä niin haavoja puhdistetaan jollain alkoholiliuoksella suomalaisten näkökulmasta vähän liiankin usein (näin nää mun personal sairaanhoitajaopiskelijat kertoivat) Näin kun sen yhen äidin leikkaushaavaan vaihdettiin sidokset ja se puhdistettiin. Voi kun sitä sattu, mutta täällä ei tosiaan saa kipua oikein näyttää, mutta oli sillä tosi tuskaiset oltavat. Sairaalassa ei ole ilmastointia, joten olot ovat aika kuumat varsinkin kun joka nurkka on täynnä ihmisiä. Kyllä siinä jo minäkin näytin välissä kalpealta, kun tuntui että meinasi happi loppua. Joka tapauksessa sairaan siisti kokemus.

Ai niin, siellä oli vaaka, heheh, ei ole onneksi painoa tullut ainakaan vielä lisää vaikka voisi luulla. Mun ruokahalut on pompannu normaalista johonkin ihan uuteen svääriin. Ruoka täällä on vaan niin hyvää. Puhumattakaan pannukakuista. Puoli-ilmaisia suklaabanaanipannukakkuja voi syödä helposti useamman päivässä! Täällä kun aikaa riittää, niin syöminen on kyllä sellainen nautinto, johon sitä aikaansa haluaa tuhlata! No pitää yrittää urheilla, vaikka siihen ryhtyminen onkin aika paljon haastavampaa täällä kuin Suomessa. Oon ihan rakastunut polkupyöräilyyn tolla kotterolla, mulla on aina tapana mennä jotain kiertoreittejä joka paikkaan. Siinä tutustuu hyvin kaupunkiinkin. Loukkaantumisvaara ylittää kyllä aivan saletisti Diakin vakuutuksen kynnyksen, on toi liikenne sellasta... Uimassa oon nyt käynyt kans muutaman kerran viikossa, siinäkin on vaan se, että sateella sinne ei huvita mennä kun ei se ulkoaltaassa räpiköiminen sit oikein maistu miltään. Ja siis sadepäiväthän täällä lisääntyy kokoajan. Lenkkarit on saanu kyllä levätä, vaikka kuin ois herätyskello 5.30 soimassa, maistuu uni vähän liiankin hyvin ja liikenteen jälkeen muuhun aikaan päivästä tonne ei voi enää mennä. Mukaanottamillani tanssitossuilla ei kans ole käyttöä, koska eihän täällä mitään tanssitunteja oo, tylsää...

Tänään on tosiaan ollu jopa aika työntäyteinen päivä. Pidin Miikan kanssa viidellekymmelle 5-vuotiaalle lapselle puolen tunnin englannin opetuksen. Sitähän piti tietenkin suunnitella pannukakkujen ääressä, mutta sehän oli työtä niin silloin saa syödä pannareita... Tunti oli mahtava. Lapset ovat tosi nopeita oppimaan. Harjoiteltiin numeroita ja välissä leikittiin englanniksi laululeikkejä. Lapset oppivat tosi innoissaan ja meilläkin oli hauskaa. Tunnin jälkeen menin vielä omaan luokkaani. Alkaa olla kyllä mukava olla siellä kun kaikki lapset tuntevat mut jo, eivätkä vierasta. Kaikki haluaisivat istua vaan kokoajan sylissä ja parasta mun mielestä onkin vaan se kun voi pitää niitä pienokaisia sylissä. Ne muuten kattoo siellä videoita, mutta niillä on vaan yks video. Ollaan nyt kolmena päivänä katottu putkeen Punahilkan vietnamilainen versio. Sama tarina kun suomessa, mutta susi on oikeesti pelottavan näkönen ja siinä nytetään kun se metsästäjä avaa sen suden vatsan ja pelastaa punahilkan ja tunkee sinne tilalle kiviä. lol. Noh, lapset on innoissaan.

Huomisen päivän oon pyytäny vapaaks. Lähden aamulla Hoi Aniin, joka on kaupunki parinsadan kilsan päästä täältä. Lahtitytöt meni sinne jo edeltä tänään, mutta mä en voinu ku olin viel iltapäivän töissä. Mutta huomenna siis, toivottavasti on hyvät säät (todennäköisesti ei, kyllä täällä nyt näyttää siltä että tätä vettä riittää) se ois kuulemma tosi kiva rantakaupunki, mis vois ottaa aurinkoo. Pääsyy sinne menoon on kuitenkin se, että siellä on 2000 räätäliä, joilla voi teettää vaatteita. Mulla onkin jo pari ideaa vaatteista jotka haluaisin. Eikä pitäis maksaa paljon mitään. Jee! Sitten onki viikko töitä ja ensi viikon perjantaina lähden etelä-Vietnamiin ja Kambodiaan. Vanha Saigon eli siis Ho Chi Mihn City pitää nähdä ja sitten niin paljon Cambodiaa kun ehtii viikossa. Taas olen yksin reissuun lähdössä kun menee suunnitemat vähän ristiin noiden muiden kanssa. Harmi, mutta ei maha mittään, kyllä sitä yksinkin täällä pärjää.

Sellasta tänään. Suomessa olevat nauttikaa ihanasta syksystä, saadaan olla aika onnellisia neljästä vuodenajasta. Maailmalla matkaavat Dkaksykköset nauttikaa tekin ajastanne. Tuntuu että aika lentää ja pian ollaankin takaisin koulun penkillä:)