ylösnousemus

No niin, oltiinhan tässä jo kaks viikkoo pysyttykin terveenä. Viime yönä heräsin kuitenkin yhden aikaan ihan jäätävän pahaan oloon ja 30 sekuntia siitä lensi laatta niin että ihmettelin, että kuinka paljon sitä voi ihminen oksentaakaan. No, palasin sänkyyn olo vähän helpottuneena ja sain unen päästäkin kiinni kunnes parin tunnin päästä heräsin uudestaan, ja sama kuvio tapahtui toistamiseen. Olo oli kutakuinki heikko kun viiden aikaan tapahtui tämä kolmas ylösnousemus ja oksensin pelkkää vettä, jota olin vähän yrittänyt juoda. No päätin käydä jälleen nukkumaan mutta kadulla alkoi jotkut aivan järkyttävät bileet. Sellaista isoa rumpua hakattiin seuraavat neljä tuntia niin, ettei siinä metelissä juuri pystynyt nukkumaan. En tiedä yhtään mistä tossa rumpuhässäkässä oli kyse, mutta saleen jotain noiden buddhalaisten hömpötyksiä. Oksentelun loputtua luulin, ettei mussa ole enää mitään jäljellä, mutta kyllä vaan oli. Aamun aikana ripuloin muutamaan kertaan niin, että nyt viimeistään olo on vähintäänkin tyhjä. No, imodiumia naamaan, äiti, montako niitä pitikään ottaa? hehe. No, vedin vähän fiiliksellä...

Olin sopinu kymmeneksi treffit ystävämme Damin kanssa, jotka sitten yritin perua. Kotipuhelimesta vastasi sisko, jonka synttäreille meidät oli tänään kutsuttu. Kerroin asian ja hän sanoi että Dam soittaa mulle takaisin kohta. Niin sitten soittikin ja peruimme treffit. Soitin myös lahden tytöille ja heillä oli ollut yhtä rauhaton yö kuin mullakin. Ruoasta ollaan siis sairastuttu, todennäköisesti siitä kun lauantaina oltiin yhdessä tosi paskasessa raflassa syömässä missä juoksenteli ihan hirvee possurotta lattialla. (Oon alkanu kutsuun kaikkia tollasia paikallisen kissan kokosia rottia possurotiks) Tai sitten se voi olla siitä häiden kanasta, jossa oli vielä nahka ja muutama höyhenkin jäljellä:D silloin sitä vielä naurettiin, sanoinkin että nyt vasta tiedän mistä tulee sanonta kun iho on kanan lihalla... No joka tapauksessa kaikki neljä ollaan nyt ihan hapoilla, minä itseasiassa varmaan parhaimmassa kunnossa. Damin kanssa oli siis peruttu treffit, mutta silti hän koputtaa kohta ovellani. Mulle jäi vähän epäselväks, että eikö hän ymmärtäny, ettei ovi tulla, koska oli kyllä tajunnu että ollaan kipeitä. Damin mukaan näytin hyvältä, muut tytöt olivat kuulemma ihan hajalla.

No siinä sitten tunnin verran hengailtiin, oli ihana jutella. Alkuperäisen suunnitelman lukaan laitettiin myös Damin feisbuukprofiiliin kuva mun koneelta. Vähän se muuten repes kun kirjotin sen nimeks Dam johonkin. Se kirjoitetaan siis kai Tram oikeesti ja Dam tarkoittaa Vietnamiksi seksiä. Se vannotti, ettei saada mihinkään julkisesti vietnamissa kirjoittaa niin... hehe.

Nyt olo on ihan kohtalainen. Mari toi mulle vähän ruokaa ja banaani on ainakin toistaseks pysyny sisällä. Mun reissusuunnitelmat kyllä kaatu tähän tautiin ihan totaalisesti. Oksettaa jo ajatuskin bussissa istumisesta. Ehkä tää oli johdatusta, vaikka musta kyllä vähän hyvän maun vastasta... Miika ja Mari on näillänäkymin lähdössä lomalle yhteen toieen kaupunkiin Vietnamista. Jos mun olo yhtään sallii pyöräilen kohta sen Damin siskon synttäreille, varon kyllä syömästä mitään! Muuten pitää ottaa vaan iisisti ja pysytellä täällä kämpässä:)

Onkohan tää teksti ihan julkaisemiskelpoinen, kaikkia varmaan kiinnostaa sikana mun elimistön toiminta. Noh, pidän teidät silti ajantasalla!

Uusi viikko uudet haasteet

Jo toinen viikonloppu Huessa on ohitse ja uusi viikko aluillaan. (Kunpa voisin sanoa että työviikko aluillaan) ;) Odottelemme edelleen lupaa päästä päiväkotiin töihin. Dr. Lan lupasi eilen, että ilmoittaa tänään, koska pääsemme aloittamaan työt, mutta kello lähenee viittä iltapäivällä, eikä mitään ole kuulunut. Toivottavasti pian tulee soitto. Olen jo pidempään suunnitellut lähteväni lomalle Laosiin jos työtilanne näyttää tältä. Tähän asti tekemistä on täällä riittänyt, mutta en halua enää kolmatta viikkoa odottaa Huessa, olen varma että silloin tylsistyminenkin iskee jossain vaiheessa. Laosin rajalle on kolmen tunnin bussimatka ja siitä Savannakhetiin joku 6 tuntia. Olin suunnitellut lähteväni reissuun jo tänään jos vain olisin saanut tiedon työtilanteesta. Vähän hankalaa ja turhauttavaakin vain odotella täällä, kun ei tiedä tulevaisuudesta yhtään mitään. Tottakai olisin töiden aloittamisesta innoissani, mutta mulle ois myöskin ok, jos nyt sanottais, että menee vielä viikko. Pahinta on tämä odottaminen, kun joutuu sitten päivystämään täällä Huessa tilanteen etenemistä. Noh, en oo lähdössä minnekään, ennenkuin saan varmistuksen siitä, ettei ne työt sitten ala heti ku oon lähteny pois.

Viikonloppu oli rauhallisen mukava, otettiin suomi-tyyppien kanssa rennosti vaihteeksi, viime viikolla kun kukuttiin aina vaikka kuinka myöhään. Vietettiin viikonloppua ystävämme Damin kanssa. Lauantaina vähän shoppailtiin ja sunnuntaina lähdettiin aikaisin aamulla rannalle. Paloin jälleen, pahasti. Ensimmäistä kertaa täällä ollessa tuntui nukkuminenkin tuskaiselta... Näimme muuten täällä lähistöllä riehuneen taifuunin jälkimaininkeja. Aallot olivat rannassakin 1-2 metriä, vaikkei juuri tuulennut. Outoo, kun viime kerralla meri oli aivan tyyni ja nyt siellä ei voinut uida ollenkaan. Mieletöntä kuinka meri heitti jättiaaltoja päällemme, vaikka luulimme olevamme turvallisesti vesirajassa. Mietin, että tuo rannalla hengilukin kuuluu varmasti niihin extremelajeihin, joita Diakin vakuutus ei korvaa. Päädyttiin siis uimisen sijasta istuskelemaan ja makoilemaan rantahietikossa meren heittäessä lämpimiä aaltoja meidän yli. Marin mielestä muistutumme merenneitoja, mutta musta meillä oli enemmän sellanen rannalle juuttuneet valaat meininki:) Illalla oli kaakkoisaasian jalkapallon mestaruuskisojen finaalipelit ja tarkoituksenamme oli mennä kultaotteluun, mutta kieliongelmien takia huomasimmekin olevamme pronssiottelussa, noh ei se mitään, oli siinäkin tunnelmaa varsinkin kun singaporea vastaan pelasi kotijoukkue Vietnam. Tämä peli oli vähän miellyttävämpi kokemus kuin edellinen. Nyt istuimme oikeilla penkeillä, jonne oltiin siis ostettu kalleimmat liput mitä sai 25 000 dongia (eli noin euro) pään päällä oli katos, joten aurinko ei päässyt paahtamaan jo valmiiksi kärventyneitä olkapäitä. Edellisellä kertaa hukkasin kaikki kaverini, menin väärästä ovesta sisään enkä päässyt enää takaisin ja istun täydessä katsomossa betonitasanteella satojen limaisten vietnamilaismiesten kanssa. Ekan erän jälkeen olin ihan kypsä, where u from kysymykseen ja lähdin pois...

Tänään maanantaina olen jatkanut lööbailua. Pakotin itseni aamulla ylös sängystä niin että olin jo yhdeksältä uimassa. Uimastadion on aivan mahtava, olin jo kolmatta kertaa uimassa täällä! Tänäänkin koko mahtava uimastadikka oli mun ja Marin private käytössä kun muita ei näkynyt. Tosin sade ajoi meidät 50m ulkoaltaasta 25 metrin sisäaltaaseen, jossa ei soitettu edes musiikkia... On jo ehtinyt tottua, että saa jamittaa täysii uimisen lomassa:)

Huomenna todella toivon pääseväni aloittamaan työt tai sitten haluaisin reissun päälle. Miika ja Mari suunnittelevat reissua Vietnamin sisällä, mutta mua houkuttelee toi Laos. Saas nähdä, se ois kyllä varmaan extreemein juttu mitä oon ikinä tehny. Hyvillä mielin oon edelleen, luottoa löytyy!

Häät

Tänään aamulla siis suunnistettiin melkein kaikki suomalaiset vietnamilaisiin häihin, joihin noiden lahtityttöjen hotellin työntekijä meidät kutsui. Oli aivan mahtavat häät, niitä on aika vaikea sanoin kuvailla. Otin sieltä paljon valokuvia, joten yritänkin nyt niiden kautta välittää teille häissä ollutta mainiota tunnelmaa!

Ahtauduttiin pieneen pakettiautoon, Daihatsuun:D Matkaa oli tarkoitus olla 7 kilometriä, mutta kuski eksyi ja soitti muutamaan kertaan puhelimellaan jonnekin ja lopulta löysimme perille. Hääpaikka oli Huen ulkopuolella, jossain pikkukylässä, oli taas aivan mahtavaa nähdä vähän maaseutua!


Kuski tosiaan jopa pysähtyi kysymään paikallisilta neuvoa.


Paikka oli siis jossain ihan landella. Lapset olivat ihania ja repivät meitä innoissaan joka suuntaan!








Hääpari oli tosi kaunis. Morsian tosin näytti vähän vakavalta koko ajan ja mietittiinkin, että onkohan avioliitto järjestetty varsinkin kun mies näytti aika paljon vanhemmalta, mutta ei sitten kehdattu kysyä...












Ruokaa oli taas paljon ja se oli hyvää. Tähän paikalliseen juhlaruokaan alkaa jo tottua:) Voi olla että saan taas jotain vatsanpuruja lihasta, jota tuli syötyä... Kasvisruokavalio siis petti jälleen. Tässä kuvassa näkyy alkuruoka, jonkinlaista salaattia ja reunoilla jotain makkaran tapasta ja lammasta.

Meidät pistettiin laulamaan ja mulle lykättiin mikki käteen. How nice... No joo, arvatkaa mitä laulettiin!!! Vedettiin sitten maammelaulu kun ei mitään muuta tullu mieleen:D hyvin se meni! Meidän esityksemme jälkeen lavalle asteli paikallinen toisensa perään laulamaan vähän niinkun karaokea. Voi elämä. Aika hauska tapa häissä:)


En osaa tarkkaan sanoa, kuinka paljon häissä oli porukkaa, mutta varmaan joku vähän alle 100 henkee... Tässä yks setä veti tosi tunteella karaokee ja edessä näkyy paikallisia naisia vietnamilaiset perinteiset juhla-asut päällä. Tollasen puvun aion vielä kyllä teettää ennen kun lähden täältä pois!










Häät loppuivat jo aikaisin iltapäivällä ja palasimme takaisin kotikadulle. Olimme kylläisiä häistä, mutta mikäänhän ei ikinä estä ottamasta lähikuppila Thu Wheelsissä suklaa-banana pancakea. Aivan mahtavaa!

BB

Voi Diak ja diakin blackboard. Joo, siis ei-diakkilaisille tiedoksi, että meidän pitää päivittää sinne kuulumisiamme harjoittelun näkökulmasta. Linkit blogiin ei riitä, mutta blogiinhan riittää periaatteessa se, mitä kirjoitan herra bläkboordille. Joten siis seuraa suora kopio siitä mitä meidän pitää koulun puoleen kirjoitella (ja lopuksi vähän muutakin)…
Täällä eläminen on ehtinyt olla jo vaikka minkälaista vuoristorataa. Meille järjestyi eilen JÄLLEEN uusi harjoittelupaikka. Jotenkin vaikea uskoa, että meidät oikeasti haluttaisiin sinne tai meistä oikeasti olisi siellä hyötyä. Tai niin ainakin minä ajattelen. Tähänastisissa paikoissa on saanut kokea, että vastaanotto ei ole ollut kovin lämmin ja huomaavainen. Olin ajatellut että kielimuurista huolimatta voin kommunikoida paikallisten kanssa mutta tuolla työpaikoilla se on tuntunut mahdottomalta kun kukaan ei ota edes kontaktia. Tuntuu siltä että kukaan ei halua meitä sekoittamaan arkea, joka päiväkodeissa ym. pyörii hyvin ilman meitäkin. Meille ei varmastikaan edes kerrota kaikkia syitä, miksi meitä ei huolita minnekään, selitellään vaan että joo pitää odotella poliisilta jotain lupaa tai että mihinkään uskonnollisiin paikkoihin ei saa ottaa ulkomaalaisia töihin...

Tänään siis vähän sekavin tuntemuksin ja vastahankaisesti lähdin uuteen päiväkotiin tekemään ensimmäistä 2 tuntista työpäivää. No, paikka on ilmapiiriltään tosi iloinen ja mukavan oloinen. Menin kolmevuotiaiden luokkaan, jossa opettaja opetti lapsia kaivamaan nenää pikkusormen ja sellaisen keltaisen liinan avulla. Katselin vähän, että onko toi tätsy nyt tosissaan, mutta kyllä se oli. Heh. Siinä ne neljäkymmentä kolmevuotiasta sitten kaivoi yhdessä räkää nenästä… Heti kun ne oli palauttanu ne liinat sille tädille niin ne hyökkäs mun kimppuun. Se oli villiä. Luokan kaksi opettajaa otti minut tosi lämpimästi vastaan ja he hyödynsivät kanssani varmasti kaiken englannin mitä osasivat. Samoin hyödynsin minä kaiken vietnamin kielen taitoni.

No tämä kuulostikin jo vähän liian lupaavalta alulta. Olin ollut luokassa varmaan 20 minuuttia kun Miika, Mari ja päiväkodin johtaja tulivat luokkaan. Miika sanoi minulle, että ei voida aloittaa töitä ennen kuin paikka saa jostain jonkun työluvan meille. Kyllä hajotti. Nyt meidän pitää siis odottaa että se työlupa järjestyy, pitäisi kuulemma hoitua nopeasti, mutta tiedä näistä. Odotellaan siis Dr. Lanilta soittoa lähipäivinä, että voitaisiin jatkaa lastenkodissa…

Muuten täällä kaikki hyvin. Huomenna lisää kulttuuriin tutustumista. Meidät on kutsuttu randomilla yhden hotellityöntekijän veljen häihin. Saanpahan vähän kulttuurishokkia minäkin kun saleen oon jotenki pukeutunu väärin tai en osaa käyttäytyä ja minuun kiinnitetään enemmän huomiota kuin hääpariin. No ei, informoin, kun ne on ohi, mutta jännää on!

Siis en ois kyllä ikinä osannu kuvitellakaan, että millanen show tästä arjoittelupaikan etsimisestä syntyy, mutta kyllä se kestetään. Oikeesti mun on hyvä olla täällä ja uskon että tarkotus tälle matkalle selviää vielä. Ei mun ainakaan vielä suomea ole ollut ikävä. Isän haltuun!

Tää viikko on menny hurjaa vauhtia, vaikka en juurikaan ole tehnyt töitä. Oon hengaillu suomalaisten ja joidenkin randomeiden reppureissaajien kanssa ja on ollut ihan mahtavaa. Alan pikkuhiljaa oppimaan biljardia, tai itse asiassa se on vieläkin aika tuuri peliä, mutta kivaa ajanvietettä joka tapauksessa. Olen käynyt lenkillä ja tänään aamulla kävin uimassa Huen uimastadikalla. Ihan mieletön mesta. Tosi kiva ja ihan tyhjillään. Ihanaa uida altaassa kunnon matkaa kuuman auringon alla. Lämpötilathn ovat lähennelleet viimeaikoina neljääkymmentä!

Aamulla häihin ja siitä viikonlopun viettoon:)

Ihmisiä

Olin muistaakseni lauantaina Lahti-tyttöjen kanssa syömässä kun jotenkin tajusin että reissussa on oltu vasta viikko ja me ollaan tehty jo vaikka mitä. Vaikka harjoittelukuviot ovat edelleen ihan auki ja sikin sokin on kulttuuriintutustumista tapahtunut sitäkin enemmän vapaa-ajalla. Ollaan saatu jo monta tosi hyvää ystävää. Jo vähän niinku kantapaikaksi muodostunut Brown Eyes on ihan mahtava paikka juuri henkilökuntansa takia. Ystävysteimme loppuviikosta 20 vuotiaaseen opiskelijatyttöseen Damiin (muistisääntönä Amsterdam..) joka tekee joka päivä töitä pystyäkseen maksamaan opiskelunsa. Dam kutsui meidät sunnuntaiksi hänen talolleen, tottakai tyttöjen kanssa otimme tarjouksen ilolla vastaan. Tapasimme Damin aamuyhdeksältä lähellä kadun kulmassa ja kävelimme yhdessä Dong Ba markettiin ostamaan ruokaa. Annoimme jokainen n. 7 dollaria Damille ja hän hoiti tarvikkeiden ostasimme. Ostimme vihanneksia, hedelmiä, jotain kyyhkysen munia ja paljon lihaa. Suomalainen ei varmaan ikipäivänä suostuisi ostamaan lihaansa sellaisesta marketista jossa lämpötila on +30, lihat siinä kaikkien hipelöitävissä ja kärpäsiä ja kaiken maailman itikoita pörrää... No, joka tapauksessa sieltä ostettiin mitä ihmeellisempiä klönttejä. Parin tunnin ostosreissun jälkeen menimme Damin perheen talolle, jossa Damin 22 v sisko valmisti meille lounaan niistä kamoista mitä oltiin ostettu. Odotellessamme lounasta opetimme Damin pelaamaan korteilla tikkiä ja ristiseiskaa:) hyvin sujui. Kävimme manikyyrissä(50centtii, kelatkaa!!!) ja kiertelimme vähän niitä asuinseutuja. Lounaaseen kuului kolme ruokalajia ja ateria oli siis juhlava. He eivät kuulemma syö niin hienosti kuin vain erikoistilanteissa. Täytyy kyllä rehellisesti sanoo, että ei se ruoka kyllä ihan mun makuun olla. Alkukeitto oli paksua valkoista mömmöö missä oli niitä pikkumunia, kalanmätiä, vietnamilaista makaroonia ja vaikka mitä, tosi outoo. Sitten oli sellanen liharuoka ja lopuksi ehkä salaatintapainen sörssäys jossa oli katkarapuja, paikallista makkaraa, jotain kalaa ja pähkinöitä. Kaikkea maistoin ja tulin kyllä täyteenkin! Jälkkäriks oli kookosmaitoa ja hedelmiä, magoja ja vihreitä banaaneja, nam! Vaikkei kaikki makuelämykset välttämättä olleet niin mieluisia niin onpahan ainakin syöty aito vietnamilainen juhlalounas aidossa vietnamilaisessa talossa! Meni kyllä vähän vatsa sekasin kun söi niin paljon lihaa. En oo vielä muuten syöny täällä ollenkaan lihaa ja kanaa, koska kasvisruoka on niin mahtavaa! Taidan kyllä jatkaa tällä vegelinjalla...

No joop. Yritin eilen illalla etsiä netistä Huen kirkkoja. En kyllä paljon viisastunut. Katolisia mestoja on jonkin verran ja netin mukaan yks protestanttinen kirkko, mutta kuvat siitä näytti aika raunioisilta eikä toiminnasta kerrottu mitään. Tylsää, ettei täällä ole mitään kansainvälistä seurkuntaa, missä vois käydä... No, onneks on matkassa uskovia ystäviä, joiden kanssa voi rukoilla! Enkä kyllä vielä luovuttanut etsimisessä, voihan täällä jossain kiven kolossa joku seurakunta kokoontua:)

Tänään olin töissä ehkä puolitoista tuntia. Siellä hoping-villagessa ei vaan oikein oo hommia, leikitettiin vähän aikaa niitä pentuja mutta jo kymmenen aikaan aamupäivästä ne lähtee kotiin lounaalle... Ja kukaan hoitajista ei puhu englantii.

Saatiin muuten kutsu vietnamilaisiin häihin. Kuin randomii että toi yks hotellityöntekijä, jonka kaa oon kyl jutellu päivittäin oli vaan tänään sillee, että joo perjantaina on mun veljen häät, että ootte kaikki suomalaiset tosi tervetulleita! Häät on aamulla, mutta väittäisin että siellä tutustun paljon paremmin kulttuuriin kun tuolla työpaikassa.. ja eikös se ollut yks tän harjoittelun tavoitteista. Ongelmaks jää, että mitäköhän sinne laittaa päällä, kaikilla muilla on kuitenkin sellaset vietnamilaiset perinteiset juhlapuvut...

Kävin tänään aamulla ensimmäistä kertaa lenkillä. Lähdin kuudelta aamulla juoksemaan tota joen vartta. Ihan mielettömän kaunista ja rauhallista. Olisi pitänyt lähteä vielä vähän aikaisemmin koska puoli seitsemältä oli taas jo ihan täys tohina liikenteessä... Samalla selvisi sekin, että tosiaan kyllä nää paikallisetkin urheilee, ne vaan tekee sen just aamuisin viiden ja kuuden välissä! Siellä oli kuulkaa kentillä hurjasti jengii pelaamassa sulkapalloo ja lenkkeilijöitäkin oli. Aika hassua, kun päivällä kaikki vaan ottaa chillisti, mut tääl on niin kuuma että on pakko! Näin myös paljon buddhalaisia munkkeja puistossa ja jengii kumartelemassa ovenpielilleen suitsuketikkujen kanssa.

Sellasta tänään, kiitos kaikille taas kommenteista. Ne on mulle tärkeitä:) Mulla on nyt muuten skypekin, pitäis löytyy ihan mun nimellä. Voitte lisäillä!

kuvia

Tässä muutamia kuvia, mitä oon ottanu. Netti toimii muuten täällä mun huoneessa aina sillon kun sitä huvittaa, eilen ja tänään aamulla ei toiminu mutta nyt taas workkii... Tänään on ollu vapaapäivä ja oltii rannalla. Nyt tietysti ihan punanen. Miksei sitä aurinkorasvaa opi ikinä laittaan ajoissa...


Katollisen keskuksen sisäpihalla oli apina häkissä. Söpö!

















Tässä näkymää Huen keskustasta, kuva on Miikan ja Marin parvekkeelta.













Tuolla seassa me sitten sotketaan fillareilla! Noi polkupyörällä kuljetut matkat on ihan päivän kohokohtia syömisen lisäks!












On munkin ikkunasta ihan kivat näkymät!













Eipä oo rannassakaan mitään valittamista. Tänään oltiin kaikki suomalaiset opiskelijat Thuan Anin rannalla. Meidän autokuski venaili siellä kokopäivän ja odotti koska halutaan pois:)

harjoittelua

Tänään aamulla sotkimme polkupyörillämme Miikan ja Marin kanssa sinne hoa binh-villageen, missä on niitä vammasia lapsia. Dr. Lan jutteli pitkään niiden tyyppien kanssa iellä ja ilmoitti sen jälkeen että joo, ok, voidaan jäädä nyt tänne. Siel oli kolme eri luokkaa missä on alle kouluikäisiä eri tavoin vammaisia lapsia. Jäätiin sitten keskenämme viimeiseen luokkaan jossa oli vain kolme lasta ja jokaisella oma hoitaja. Hoitsuthan ei tietenkään puhunee sanaakaan englantii, joten ne ei ees yrittäny ottaa minkäänlaista kontaktia meihin. No, me sit leikitettiin niitä kolmea lasta ja ne hoitajat otti vähän rennommin. Kaikilla oli ilmeisesti jotain autistisia oireita ja keskittymiskyvystä ei kahdella ollu mitään tietoo ja se viiminen taas oli ihan ylipedantti ja järjestelmällinen... Vähän tuntuu kyllä oudolta ja turhalta kun eihän meitä siellä kukaan neuvo, enkä usko että me mitään hirveesti opitaankaaan tossa. Onhan se paikka ihan kiva nähdä. Ens viikko nyt sitten hengaillaan siellä niiden lasten kanssa.

Olen yrittänyt ottaa selvää siitä buddhalaisesta lastenkodista ja Dr. Lan lupasi yrittää järjestää sinne harjoittelupaikkaa. Ihan hyvä, sillä netistä luin, että sielläkään kukaan ei osaa englantii, ranskaa joku vähän. Mutta siis selväähän tässä nyt on se, että ei meillä täällä mitään harjoittelunohjaajaa tuu oleen koko aikana ja ollaan nyt vähän siellä sun täällä aina vähän aikaa.. Vähän tuntuu kyllä siltä että ollaan ensimmäiset ja viimiset sosiaalialan harjoittelijat jotka tänne diakin kautta päästetään. Aika kummaa meininkiä...

No joo, muuten kyllä edelleen fiilistelen tätä kaupunkia tosi paljon ja noi polkupyörät on ihan huippujuttu. Hullun jännää ajaa tuol kaikkien skoottereiden seassa. Tänäänkin mentiin sellasesta jättiliikenneympyrästä, sitä on vaikee selittää, mut ihan mieletöntä ajella täällä...

Nyt on sitten vapaa viikonloppu edessä. Jos vaan säät sallii niin huomenna rannalle! Ihanaa:)

Käytiin eilen iltapäivällä tutustumassa katoliseen keskukseen ja sen päiväkotiin. Sister Bong oli meitä vastassa ja esitteli meille mestoja. Kiersimme päiväkodin luokat, jossa siin on n. 10 luokkaa ja jokaisessa 40 lasta eli siis 400 pentua yhteensä. Päiväkoti vaikutti tosi siistiltä ja hienolta, lapset ovat varmastikin suht "hyvistä perheistä" . Kaikilla oli siistit vaatteet ja kiiltävät muoviset superman ja prinsessa reput. Opettajat eivät osaa oikeastaan yhtään englantia.. Sovimme, että voimme työskennellä päiväkodissa iltapäivisin aina muutaman tunnin. Keskus on aika iso ja päiväkoti on vain osa sitä, olisimme halunnu nähdä enemmän mutta jotenkin tuntui siltä ettei meitä haluttu päästää näkemään mitään muuta, esim orpokotia ja muuta. He halusivat antaa itsestään hyvän ja menestyvän kuvan.

Dr. Lanin kanssa olimme sopineet, että aamupäivät voimme työskennellä jossain vammaisten lasten kodissa, Hoa Binh Villiagessa, (kuulostaa ihan et ne sanoo hoping village) ja menimme sinne aamulla 8.30. Otettiin jo toista kertaa sellaset motorbiket, eli siis skootteritaksit, hui se on aika hurjaa menoa ja matkan aikana tulee ehkä 10 sellasta läheltä piti tilannetta ja saa puristaa niitä kahvoja rystyset valkosena. Samaan aikaan se on musta tosi hauskaa ja vaan naureskelen itsekseni siinä kyydissä. No joo, mutta siis mentiin sinne ja tavattiin tää dr. Lan siellä. Mutta kukaan sieltä centteristä ei ollu odottamassa meitä ja kun Lan soitti jollekin, selvis että joo, ei tänään voikaan tavata eikä tutustua keskukseen. Ne odottaa joltain terveysviranomaisilta viestiä, että voiko sinne ottaa meitä. Hohhoi.

Eikä siinä vielä kaikki.

Mentiin ostamaan polkupyörät hotellin yhden työntekijän kanssa jostain kolmen kilsan päästä tästä keskustasta. Meiltä yritettiin nyhtää taas kaikki rahat ja maksettiinkin pyöristä 40 dollaria, mikä on kyllä ihan sikana, koska noi on oikeesti ihan rämiä.. Tehtiin siis kauppaa varmaan melkein tunti ennenkuin päästiin tohon sopimukseen, jos meillä ei ois ollu tota paikallista tyyppiä mukana niin ne ois varmaan huijannu meilt vielä enemmän...

Oltiin sovittu että kolmesta viiteen tehdään tänään töitä siellä päiväkodissa mutta ton pyöränostorumban jälkeen menin lukeen meiliä ja dr. Lan ilmoitti että katollinen keskuskaan ei voi ottaa harjoittelijoita. Nice. Eli eipä sitten mentykään tänään töihin. Joo, sieltä selitettiin jotain että Hanoissa jossain keskuksessa on sattunut jotain, joka vaikuttaa johonkin, joka vaikuttaa siihen ettei voida tulla, ihan täyttä bullshittiä... Sinne saa mennä kyllä vieraileen koska haluu... No joo, yllättävän rauhallisesti otan tän asian:) oon vieläkin niin innoissani tästä kaupungista ja kaikesta ja luotan siihen että kaikki järjestyy ja meillekin vielä näytetään meidän paikkamme. Sitä pitää nyt vaan etsiä jonkin aikaa...

Huomenna siis mennään sinne vammasten lasten mestaan mutta ymmärsin et sielki vois olla vaan jonkin aikaa, en oikein tiedä. Yritän selvittää missä se buddhalainen lastenkoti on, jospa sinne vois mennä. Siel ois ainakin kuulemma vauvoja mitä sais hoitaa!

Sairaanhoitajatytöt oli ollu eilen rannalla ja ne sano et se on ihan mieletön! Hullun kaunis ranta ja lämmintä vettä. Jos vaan on hyvä sää nii meen kans lauantaina!

Kiva muuten lukee kaikkien muiden blogeja, täytyy kyl sanoo et pikkasen käy kateeks kaikkii, jotka on jonkun lähetysjärjestön kautta. Tiedän jo nyt, et mulla ei tuu oleen tääl minkäännäköstä harjotteluohjaajaa ja ammatilliset tavotteet voi kyl jäädä aika olemattomiks.

No mut hei, mul onki polkupyörä, mis ei oo kelloo, eikä jalkajarruja ja se levii ihan koska tahansa tonne satojen skoottereiden sekaan, mut aattelin lähtee sillä torille, oon ihan rakastunut tohon torimestaan, voisin ruveta siellä banaanimyyjäks, kävisköhän se harjoittelusta... :) terkkui kaikille!

Perillä

Eilen illalla yhdeksän aikaan saavuin Huen lentokentälle. Aamulla lähdin Bangkokista ihan yli-hyvissä ajoin ja olin lentokentällä neljää tuntia ennen lentoani Hanoihin. Bangkokin lentokenttä on uusi, valtava ja selkeä. Itse asiassa tosi mukava reissaajalle. Shopping area on upea. Löysin sieltä itselleni Lonely Planetin vietnamin kielen phraisebookin. Suomessa siitä olisi saanut varmasti maksaa lähemmäs kaksikymppiä ja nyt sain sen alle neljällä eurolla!

Hanoin kenttä puolestaan oli aika kämänen ja parhaat päivänsä kauan sitten nähnyt. Siellä sitten venailin kamojeni kanssa viisi tuntia, ennen kuin sain edes laukut tsekattua koneeseen. Onneks oli mp3-soitin ja kirja mukana. Huen kone oli vajaat puoli tuntia myöhässä, onneksi ei sen enempää. Tunnin lento meni nopeasti.

Pitkän lentokenttäpäivän jälkeen oli ihana päästä perille. Otin lentokentältä taksin ja sillä ajoi alle puolessa tunnissa keskustaan hotellille, jossa muut suomalaiset jo olivat. Olin pyytänyt Miikaa ilmoittamaan respaan että olen tulossa ja kun hyppäsin taksista ulos ystävälliset miehet sanoivat heti, että ”I know u” ja osoittivat minulle huoneen. Sain pienen kahden hengen huoneen, johon siis yksin mahdun mainiosti. Huone on ihan viihtyisä, hanasta tulee lämmintä vettä ja on täällä pieni jääkaappikin. Huoneessa ei ole nettiä, mutta hotellimiehet sanoivat että seuraavana päivänä vapautuu parempia huoneita, joissa on tietokone yms.

Aamulla heräsin klo 6.30 koska seitsemän jälkeen menin yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa aamupalalle läheiseen ravintolaan. Sen jälkeen suuntasimme Huen yliopistolle, jonne oli sovittu tapaaminen dr. Lanin kanssa. Vartin harhailun ja muutaman puhelinsoiton jälkeen löysimme portin, jossa Lan meitä odotti. Dr. Lan on pieni nuori vietnamilainen nainen, jonka englannista saa selvää, kun oikein tarkkaan kuuntelee ja osaa käyttää mielikuvitusta.

Dr. Lan kertoi meille vähän seuraavien päivien ohjelmasta ja järjestelyistä. Huomenna iltapäivällä menemme Miikan ja Marin kanssa tutustumaan katoliseen keskukseen, jonne on täältä keskustasta 4 kilometriä. Torstaiaamuna menemme myös keskukseen, mutta lähdemme sieltä maalle, Huen laitakylään 45 kilometrin päähän kaupungista. Siellä on se joku toinen lastenkoti, mistä mulle Suomessa vihjattiin, että sinne vois päästä. Jos nyt oikein ymmärsin niin ollaan siellä vähän pidempään. Sieltä kulkee kerran viikossa joku auto keskustaan (what???) ja siellä on yks joku hotelli/majatalo, missä voi asuu. Single room mulle tulis maksaan 15 dollaria yö, joka on kyllä tosi paljon. Dr. Lan lupasi selvittää asiaa vielä.


Dr. Lanin tapaamisen jälkeen kävin ostamassa paikallisen sim-kortin. On sitten soitteleminen täällä noille muille tyypeille halvempaa. Mun numero on siis seuraavat 3 kuukautta +84(0)1224525411. En tiedä tuleeko tohon väliin tota nollaa, mutta jos jollain on asiaa niin voi samalla kokeilla toimiiko. Jos eteen laittaa vielä 99588 niin puhelu maksaa teille 29snt/min. Globeteliltä tulee siitä sitten lasku erikseen. Ja tekstareitakin mahdollisesti voi lähettää.

Kello tulee täällä kohta 11 aamupäivällä ja mulla on huomiseen iltapäivään asti vapaata. Ajattelin lähteä tsekkaamaan paikallisen super marketin, josta muut suomalaiset mua kyllä jo varotti. Siellä kuulemma ainakin tulee huijatuksi. Liikenteessä tuntuu, että kukaan muu ei kävele kuin minä. Kaikki kulkee skoottereilla tai polkupyörillä, autojakaan ei ole paljoa. Liikenne on ihan hullua, pitää muistaa vaan kävellä rauhallisena eikä säntäillä tien yli nopeasti, joka ois kyllä paljon enemmän mun tapasta. Miika ja Mari varotti mua, sanoivat että ovat joka päivä tähän asti nähny kolarin. Haaveet lenkkeilystä taitavat jäädä nyt ainakin alkuun, sillä täällä keskustassa vaikuttaa olevan tosi hankalaa juosta missään. Mutta jospa sit siel landella vos, sen näkee!

Musta tuli muuten eilen miljonääri. Vaihdoin itselleni 3 miljoonaa dongia! Se ei kyllä paljoa lohduta, rahat kuluu hetkessä. Paikalliset huijaavat turisteja minkä ehtivät ja kaikki onkin valkoiselle kallista. Tinkiminen on täällä yleinen tapa ja siihen pitää kyllä oppia, jos meinaan vielä parin kuukauden päästäkin syödä jotain.

Oon edelleen ihan innoissani kaikesta uudesta täällä. Hue vaikuttaa perinteikkäältä vietnamilaiselta kaupungilta, jossa muuten viimeisen tiedon mukaan onkin 2 miljoonaa asukasta! Turismi on kuitenkin rantautunut Vietnamiin pysyvästi ja leviää kovaa vauhtia myös Hueen. Valkoinen ihminen on aina rikas länsimaalainen, eikä siitä leimasta taida päästä eroon. Oloni ei kyllä ainakaan vielä tunnu mitenkään rikkaalta sillä hotelli ja ahneet ihmiset putsaavat minut kyllä äkkiä.

Että tällasta tänään. Odottelen, koska se karu todellisuus oikein iskee, vielä kun kaikki tuntuu niin ihanalta!

btw. koin tänään jo ekan tulvan, kadulla oli sateen jälkeen melkein puoli metriä vettä, mutta eipä se elämää täällä näyttänyt haittaavan, siellä likavedessä ne skootterit sotki.

Day in Bangkok

Noniin, nyt on sitten reissu lahtenyt kayntiin! Lento Suomesta tanne Thaimaan lampoon meni hyvin vaikka 10 tuntia taydessa koneessa onkin aina vahan puuduttavaa. Saavuin Bangkokin lentokentalle tata aikaa kymmenen maissa aamulla ja lahdin suunnistamaan kohti hotelliani. Koska minulla oli aikaa paatin ottaa bussin keskustaan, ystavalliset paikalliset neuvoivat mihin bussiin tulee hypata. Minulle sanottiin, etta pysakilta, jossa mun pitaa jaada pois on sen verran matkaa etta kannattaa ottaa toinen bussi tai taksi. Hotellini osoitetta nayttaen luulen etta kuski jattikin minut pois tarkoitukseela ihan hotellin lahelle vaikkei siina mitaan pysakkia ollutkaan. Ala-asteen Kyttalan koulubussia muistuttavassa rotjakkeessa matkusti lisakseni vain kaksi jotain paikallista miesta. Noh, kun bussikuski huusi jotakin, ymmarsin hypata pois kyydista. Paatin metsastaa taksin, jolla paasisin hotellilleni, koska en tiennyt oikeastaan yhtaan missa olin. Kaksi miesta hyokkasikin heti kimppuuni kun paasin ulos bussista. Naytin heillekin hotellini osoitetta ja he sanoivat tietavansa paikan! Hyppasin sellaisen hrjan moottorilla kulkevan riksataksin kyytiin ja voi kun oli hurjaa. Piti pitaa oikeasti kiinni etta pysyin kyydissa, matka ei ollut pitka ja kuski vakuutti perilla etta ollaan oikeassa paikassa. Noh, oli sekin joku hotelli, mutta vaara. ystavallinen henkilokunta kertoi etta joo, se mesta mihin olen menossa on ihan muutaman korttelin paassa. Niinpa paatin kavella perille. Loysinkin loistavasti Guest Houseni! Huone on siisti, ei mitenkaan ihmeellinen mutta ilmastointi loytyy, se on aika tarkeaa taalla 30 asteen lammossa.

Kun sain kamat huoneeseeni, paatin lahtea tutustumaan lahiymparistoon. Ihan vieressa on tosi iso shopping mall, silom center, tai joku sellanen. Voi, olisin voinut shoppailla enemmankin, mutta yritin hillita itseani. Mukaan tarttui yhdet housut (kokoa xl,hehe) laukku ja vahan jotain kraasaa... Kavin myos thain kielisessa anglikaanisessa jumalanpalveluksessa, vahan oli kylla ehka tyhja arpa kun ei sitten mitaan tajunnu. Kirkko oli aivan taynna ja ylistysosiossa esilaulajat villitsivat kansaa, kaikki vaan jammailivat, taputtivat ja lauloivat. Se oli kylla ihan siistia.

Iltapaivalla alkoi sataa ja paatin menna manikyyriin. Loysinkin tasta ihan lahelta kivan paikan ja istuin siella salongissa ainakin tunnin. Hullun tarkkaa tyota teki thaitytto. ja viisi euroa maksoi tippeineen...

Melkein tekisi mieli jaada tanne pidemmaksi aikaa! Thaimaa vaikuttaa kylla aivan ihanalta maalta. Mutta niin on varmasti Vietnamkin, jonne heti aamulla aikaisin suunnataan! Kiitos kaikille rukouksista, niihin vastataan! Enpa voisi enempaa olla intoa taynna. On tama reissaaminen taas vaan niin hienoa!

5 days to go

Eli joo, Anne Meretmaa sittn lähetti tänään viestiä, etä sori Sannamari pientenlasten lastenkotiin ei nyt sitten otetakaan harjoittelijaa. Eli kiitosta vaan, näin. En olisi uskonut, että nyt kun on enää vajaa viikko lähtöön nii tulee jotain tällasta kun kaikki muutkin asiat tuntuu olevan vielä ihan hajallaan. Tarjolla olisi nyt sitten koulu, jossa voisi lapsia kai opettaa, mutta milläs opetat kun et osaa sanaakaan vietnamia. Oon puol vuotta kuvitellu meneväni sinne lastenkotiin. Kummallisinta tässä on se, että missä se informaatiokatkos on oikein ollut kun nyt vasta sieltä ilmoitetaan, että joo, sori ei käykään. Eikä siis kerrottu tietenkään mitään syytä, miksei sinne nyt voikaan mennä. Niin hajosin kun kuulin... Mutta mutta, ei voi mitään, Vietnamiin on silti suunta.

Sain mä sentään tänään jotain hoidettuakin. Lähetin Western Unionin kautta rahaa jollekin random vietnamilaiselle, ostan siltä lentoliput Ha Noista Hueen. Päätin maksaa muutaman kympin enemmän ja matkustaa tunnissa perille, sen sijaan että olisin viettänyt epämääräisen pitkän yön yksin huonokuntoisessa junassa...

Joo no, ei auta kuin katsoa eteenpäin! Kyllähän kaikella on tapana järjestyä, on vaan niin pettynyt olo, kun just niitä pieniä orpolapsia oon ollu sinne kokoajan menossa hoitamaan.

Tässähän ehtii tapahtua vielä vaikka mitä ennen reissua...

Viikko lähtöön

Lentokone nousee ensi viikon lauantaina kohti Thaimaan Bangkokia, jossa vietän yhden yön ennen Vietnamiin jatkamista. Bangkokin viime päivien levottomuudet ovat luoneet -ei niin kaivatun- jännityselementin matkavalmisteluihin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että pääsen lähtemään normaalisti.

Rokotuksia on viisi pistetty ja kaksi vielä tulossa. Pakkausta en ole edes ajatellut aloittaa ennen perjntai-iltaa. Kyllä tässä pientä jännityksen poikasta on jo ilmassa, jotenkin yrittää varautua siihen, ettei osaa edes kuvitella millaiseen maailmaan sitä oikein on hyppäämässä. Aasia on ihan uusi valloitus minulle ja kyllä vähän pelottaa kun sinne on matkustamassa ihan yksin. Perus Sannamari, olisihan sitä vähän turvallisempaankin kohteeseen lähteä. No, mutta Vietnamiin on matka ja tiedäm, että sinne minut on Jumala halunnut lähettää!

Muistakaahan minua rukouksissa!