Same same but different

Olen taas kotiutunut Hueen viikonloppulomalta Hoi Anista. Viikonloppu meni mukavasti, vaikka satoikin tosi paljon ja kaikkialla oli tulvia. Huessakin perjantaina kaikki oli vaan pysyny kotona, päiväkodissa oli ollu 2 lasta ja kukaan ei ollu menny sairaalaan töihin. Ei päästy siis rannalle, mutta ei oltais ehdittykään. Kulutettiin koko aika niissä räätäliliikkeissä teettämässä vaatteita. Ihan mieletöntä. Olin suunnitellut teettäväni jonkun mekon ja ehkä housut, mutta mukaan tarttui tosiaan 3 mekkoa, ja oih, ne on taas just sellasii pikkumekkoja, ettei mitä ei voi suomessa kayttää, pitää siis lähtee nykiin!!!! No, ok, vaan yks niistä on sellanen silkkiunelma, toinen on sit sellanen täydellinen pikkujoulumekko ja kolmas vähän arkisempi puuvillamekko. Sitten yhtien housujen sijaan teetin kahdet pellavahousut, mustat ja vaaleet. Sitten on vielä sellainen valkoinen toppi ja kuvitelkaa; villakangastakki!! Sen näätte sitten Suomessa, mutta se on hieno. Outoa vaan kun täällä sellaisella ei tosiaan oo mitään virkaa… Kaiken tämän kruunaa vielä uudet bikinit, tosi hyvät. Enpä usko, että kellään teistä on mittojen mukaan teetettyjä uikkareita☺ Laskettiin, että me neljä tyttöä teetettiin yhteensä 40 vaatekappaletta, en siis edes pärjää näille lahtitytöille, koska mähän teetin vaan 8 vaatetta! Näiden kaikkien lisäksi ostettiin Lonely Planet matkaoppaat ja tytöt osti kaikki rinkat. Mun mukaan tarttui kuudet korvikset ja kasa käsikoruja. (Forssatytöt saatte sit Jontulla Jyväskylässä niissä pikkujouluissa omanne☺) Rahaa tähän koko reissuun, siis ostoksiin, syömisiin ja hotelliin kului ehkä vajaat kolme miljoonaa dongia tai siis jotain 100 euroa. Ensimmäinen kerta kun rahaa kului vähän enemmän, mutta eihän tuokaan ole nyt vielä mitään kun miettii mitä kaikkea sai.


Hoi Anin pääkadulla oli tosiaan vyötäröön asti vettä ja kaikki liikkeet suljettu. Alueen pysyi ylittämään veneellä jos oli tarvis, mutta me pysyttiin sitten meidän hotellin puoleisella alueella keskustaa. Lauantai-iltapäivän jälkeen ei enää satanut ja tulvakin alkoi pikkuhiljaa laskea. Sunnuntaina tämä pääkatu oli melkein kuiva ja liikkeet availivat oviaan ja järjestelivät tavaroita uudelleen paikoilleen. Mielenkiintoista nähdä miten tämmöinen systeemi toimii, mutta tosiaan kaikki tailorkaupat ja ravintolat sillä alueella, joutuvat tulvan tullessa kokoamaan kaikki tavaransa ja nostamaan ne johonkin korkeammalle turvaan. Bussimatkalla Hoi Aniin näin paljon riisipeltoja, joiden olisi voinut luulla olevan isoja järviä, koska vettä riitti silmän kantamattomiin. Tien vieressä oli paljon taloja, joissa osassa vesi oli tullut sisään ja osassa se oli aivan ovella. Huomaa että vietnamilaisissa taloissa kaikki tavarat pitää tulvan tullen oltava siirrettävissä katon rajaan. Tosin näillä paikallisilla ei sitä tavaraa niin paljoa olekaan mitä pitäisi siirtää. Matkasta sen verran, että luulin jo tietäväni suurin piirtein millaista maisemaa täällä on, mutta yllätyin iloisesti nähdessäni aivan mielettömän kauniita maisemia, joita en vielä ollut nähnyt. Matkan varrella on paljon korkeita vuoria ja merta. Tie kulki yhden vuoren yli, josta näki alas tulvivan laakson. Seuraavan vuoren läpi oli kaivettu tunneli, joka oli 8 kilometriä pitkä. Kyllä vähän taas jännitti kun bussi körötteli hitaasti sitä eteenpäin…

Tutustuttiin myös Hoi Anin yöelämään. Kaupunki on täynnä turisteja ja illan hämärtyessä monet olivat löytäneet tiensä Before and now hengailumestaan/ravintolaan. Pelattiin Katin kanssa ainakin tunti ihan täysillä sellasta pöytäjalkapallopeliä, mikä opistollakin on. Hullun kivaa! Paikallisia ei näkynyt taaskaan missään, vaan mesta oli täynnä australialaisia, englantilaisia, jenkkejä ja reppureissaajia vähän sieltä sun täältä. Paikka sulki kahdelta, mutta eihän me nyt siihen aikaan haluttu lähteä nukkumaan. Ulkopuolella olikin läjä skootteriukkeleita jostain toisesta baarista, joka on kuulemma auki neljään. Päätimme Marjan ja Katin kanssa lähteä katsastamaan tämän King Kong baarin, koska muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ollut. No niin, ja nyt seuraa jälleen vaarallinen extremelaji, jota diakin matkavakuutus ei varmasti korvaisi. Skootteriukkelit lastasivat valkoisia turisteja kyytiinsä niin, että kuskin lisäksi kyytiin otettiin kaksi tyyppiä. Siitä sitten mekot korviin ja skootterin päälle. Yllättävän hyvin siihen mahtui pienen vietnamilaisen taakse kaksi isoa valkoista suomalaista. Voi hurjaa, kaikkialla oli tietenkin pimeää ja tää kuski painoi katuja kaasu ja töötti pohjassa ihan täysillä. Sitten painettiin jonkin matkaa tulvan läpi niin, että vettä roiskui joka puolelle. No siinä tilanteessa vaan naurettiin. Ihan hullua. Päästiin perille ja annettiin pari dollaria kyydistä. Yllätyimme, että paikka olikin aika täynnä. Teimme itsellemme biljardipöydästä tanssilattian ja kohta kaikki muutkin olivat pöydällä. Sekin sinänsä aika extremeä. Saimme ihan parhaan tanssikaverin yhdestä aussitytöstä ja muutenkin tanssittiin siinä tosi isolla jengillä, kivaa! Oli mukana kaksi ruotsalaistakin, jotka osasivat sanoa perkele. Paikka ei sulkenutkaan neljältä vaan oli auki niin kauan kun jaksoimme tanssia. Pikkuhiljaa ihmiset alkoivat hyytyä ja lähtivät hotelleihinsa. Me lähdimme viimeisten joukossa joskus kuuden maissa. Taas kolme päällä skootterin kyytiin ja tulvien läpi mekko korvissa jalkoja heilutellen hotellille. Emme malttaneet mennä nukkumaan, vaan kävimme koneella ja testaamassa hotellin uima-altaan. Merinorsut olivat taas vauhdissa. Vähän ennen seitsemää painoimme päät tyynyyn ja parin tunnin päästä ylös, että ehdittiin hakea vielä viimeiset vaatteet, joita oltiin teetetty. Bussissa sitten unta palloon ja Hueen!

Tehtiin nyt sellaisia asumisjärjestelyjä, että minä muutin samaan hotelliin, kuin missä nää lahtitytöt ja Miika ja Mari on asunu. Ollaan nyt samassa huoneessa Katin kanssa, Marja ja Kaisa asuvat kerrosta ylempänä kahdestaan. Tulee mulle halvemmaks ja kaikilla on vähän enemmän tilaa. Pitää hehkuttaa, että meillä on tosi kiva parveke ja ihana sininen kylppäri! Ei ehditä tässä kyllä kun vajaa viikko asua, perjantaina lähdetään taas lomalle, minä etelään ja tytöt pohjoiseen.

Paluu rauhalliseen arkeen on kyllä ihanaa. Nukuin aamusta univelkoja pois, kävin nuudelilounaalla tyttöjen kanssa, ruokalevon jälkeen uimaan ja pariksi tunniksi töihin. Illalla jälleen syömään ja siinä se päivä sitten vierähtääkin. Nörttäillä ehtii ehkä vähän liikaakin. Tänään on muuten täällä naistenpäivä, miehet antaa hulluna naisille kukkia ja kakkuja ja noita kukkakauppiaita onkin tänään joka nurkalla. Itse en ole kyllä saanut yhtään. Töissä ne opettajat syöttivät mulle sellasta niissä häissä tutuksi tullutta vietnamilaista mössöjälkiruokaa ja jotain mulle uusia hedelmiä. Hyvää oli.

Ai nii, toi otsikko same same but different lause on tullut tutuksi jo Huessa mutta Hoi Anissa sitä käytetään koko ajan. Kaikki paikalliset, jotka osaavat englantii, sanoo joka toisessa lauseessa että same same. Tailorkaupoissa kankaat ja mallit oli kaikki same same but different, huvittavaa.