ylösnousemus

No niin, oltiinhan tässä jo kaks viikkoo pysyttykin terveenä. Viime yönä heräsin kuitenkin yhden aikaan ihan jäätävän pahaan oloon ja 30 sekuntia siitä lensi laatta niin että ihmettelin, että kuinka paljon sitä voi ihminen oksentaakaan. No, palasin sänkyyn olo vähän helpottuneena ja sain unen päästäkin kiinni kunnes parin tunnin päästä heräsin uudestaan, ja sama kuvio tapahtui toistamiseen. Olo oli kutakuinki heikko kun viiden aikaan tapahtui tämä kolmas ylösnousemus ja oksensin pelkkää vettä, jota olin vähän yrittänyt juoda. No päätin käydä jälleen nukkumaan mutta kadulla alkoi jotkut aivan järkyttävät bileet. Sellaista isoa rumpua hakattiin seuraavat neljä tuntia niin, ettei siinä metelissä juuri pystynyt nukkumaan. En tiedä yhtään mistä tossa rumpuhässäkässä oli kyse, mutta saleen jotain noiden buddhalaisten hömpötyksiä. Oksentelun loputtua luulin, ettei mussa ole enää mitään jäljellä, mutta kyllä vaan oli. Aamun aikana ripuloin muutamaan kertaan niin, että nyt viimeistään olo on vähintäänkin tyhjä. No, imodiumia naamaan, äiti, montako niitä pitikään ottaa? hehe. No, vedin vähän fiiliksellä...

Olin sopinu kymmeneksi treffit ystävämme Damin kanssa, jotka sitten yritin perua. Kotipuhelimesta vastasi sisko, jonka synttäreille meidät oli tänään kutsuttu. Kerroin asian ja hän sanoi että Dam soittaa mulle takaisin kohta. Niin sitten soittikin ja peruimme treffit. Soitin myös lahden tytöille ja heillä oli ollut yhtä rauhaton yö kuin mullakin. Ruoasta ollaan siis sairastuttu, todennäköisesti siitä kun lauantaina oltiin yhdessä tosi paskasessa raflassa syömässä missä juoksenteli ihan hirvee possurotta lattialla. (Oon alkanu kutsuun kaikkia tollasia paikallisen kissan kokosia rottia possurotiks) Tai sitten se voi olla siitä häiden kanasta, jossa oli vielä nahka ja muutama höyhenkin jäljellä:D silloin sitä vielä naurettiin, sanoinkin että nyt vasta tiedän mistä tulee sanonta kun iho on kanan lihalla... No joka tapauksessa kaikki neljä ollaan nyt ihan hapoilla, minä itseasiassa varmaan parhaimmassa kunnossa. Damin kanssa oli siis peruttu treffit, mutta silti hän koputtaa kohta ovellani. Mulle jäi vähän epäselväks, että eikö hän ymmärtäny, ettei ovi tulla, koska oli kyllä tajunnu että ollaan kipeitä. Damin mukaan näytin hyvältä, muut tytöt olivat kuulemma ihan hajalla.

No siinä sitten tunnin verran hengailtiin, oli ihana jutella. Alkuperäisen suunnitelman lukaan laitettiin myös Damin feisbuukprofiiliin kuva mun koneelta. Vähän se muuten repes kun kirjotin sen nimeks Dam johonkin. Se kirjoitetaan siis kai Tram oikeesti ja Dam tarkoittaa Vietnamiksi seksiä. Se vannotti, ettei saada mihinkään julkisesti vietnamissa kirjoittaa niin... hehe.

Nyt olo on ihan kohtalainen. Mari toi mulle vähän ruokaa ja banaani on ainakin toistaseks pysyny sisällä. Mun reissusuunnitelmat kyllä kaatu tähän tautiin ihan totaalisesti. Oksettaa jo ajatuskin bussissa istumisesta. Ehkä tää oli johdatusta, vaikka musta kyllä vähän hyvän maun vastasta... Miika ja Mari on näillänäkymin lähdössä lomalle yhteen toieen kaupunkiin Vietnamista. Jos mun olo yhtään sallii pyöräilen kohta sen Damin siskon synttäreille, varon kyllä syömästä mitään! Muuten pitää ottaa vaan iisisti ja pysytellä täällä kämpässä:)

Onkohan tää teksti ihan julkaisemiskelpoinen, kaikkia varmaan kiinnostaa sikana mun elimistön toiminta. Noh, pidän teidät silti ajantasalla!

Uusi viikko uudet haasteet

Jo toinen viikonloppu Huessa on ohitse ja uusi viikko aluillaan. (Kunpa voisin sanoa että työviikko aluillaan) ;) Odottelemme edelleen lupaa päästä päiväkotiin töihin. Dr. Lan lupasi eilen, että ilmoittaa tänään, koska pääsemme aloittamaan työt, mutta kello lähenee viittä iltapäivällä, eikä mitään ole kuulunut. Toivottavasti pian tulee soitto. Olen jo pidempään suunnitellut lähteväni lomalle Laosiin jos työtilanne näyttää tältä. Tähän asti tekemistä on täällä riittänyt, mutta en halua enää kolmatta viikkoa odottaa Huessa, olen varma että silloin tylsistyminenkin iskee jossain vaiheessa. Laosin rajalle on kolmen tunnin bussimatka ja siitä Savannakhetiin joku 6 tuntia. Olin suunnitellut lähteväni reissuun jo tänään jos vain olisin saanut tiedon työtilanteesta. Vähän hankalaa ja turhauttavaakin vain odotella täällä, kun ei tiedä tulevaisuudesta yhtään mitään. Tottakai olisin töiden aloittamisesta innoissani, mutta mulle ois myöskin ok, jos nyt sanottais, että menee vielä viikko. Pahinta on tämä odottaminen, kun joutuu sitten päivystämään täällä Huessa tilanteen etenemistä. Noh, en oo lähdössä minnekään, ennenkuin saan varmistuksen siitä, ettei ne työt sitten ala heti ku oon lähteny pois.

Viikonloppu oli rauhallisen mukava, otettiin suomi-tyyppien kanssa rennosti vaihteeksi, viime viikolla kun kukuttiin aina vaikka kuinka myöhään. Vietettiin viikonloppua ystävämme Damin kanssa. Lauantaina vähän shoppailtiin ja sunnuntaina lähdettiin aikaisin aamulla rannalle. Paloin jälleen, pahasti. Ensimmäistä kertaa täällä ollessa tuntui nukkuminenkin tuskaiselta... Näimme muuten täällä lähistöllä riehuneen taifuunin jälkimaininkeja. Aallot olivat rannassakin 1-2 metriä, vaikkei juuri tuulennut. Outoo, kun viime kerralla meri oli aivan tyyni ja nyt siellä ei voinut uida ollenkaan. Mieletöntä kuinka meri heitti jättiaaltoja päällemme, vaikka luulimme olevamme turvallisesti vesirajassa. Mietin, että tuo rannalla hengilukin kuuluu varmasti niihin extremelajeihin, joita Diakin vakuutus ei korvaa. Päädyttiin siis uimisen sijasta istuskelemaan ja makoilemaan rantahietikossa meren heittäessä lämpimiä aaltoja meidän yli. Marin mielestä muistutumme merenneitoja, mutta musta meillä oli enemmän sellanen rannalle juuttuneet valaat meininki:) Illalla oli kaakkoisaasian jalkapallon mestaruuskisojen finaalipelit ja tarkoituksenamme oli mennä kultaotteluun, mutta kieliongelmien takia huomasimmekin olevamme pronssiottelussa, noh ei se mitään, oli siinäkin tunnelmaa varsinkin kun singaporea vastaan pelasi kotijoukkue Vietnam. Tämä peli oli vähän miellyttävämpi kokemus kuin edellinen. Nyt istuimme oikeilla penkeillä, jonne oltiin siis ostettu kalleimmat liput mitä sai 25 000 dongia (eli noin euro) pään päällä oli katos, joten aurinko ei päässyt paahtamaan jo valmiiksi kärventyneitä olkapäitä. Edellisellä kertaa hukkasin kaikki kaverini, menin väärästä ovesta sisään enkä päässyt enää takaisin ja istun täydessä katsomossa betonitasanteella satojen limaisten vietnamilaismiesten kanssa. Ekan erän jälkeen olin ihan kypsä, where u from kysymykseen ja lähdin pois...

Tänään maanantaina olen jatkanut lööbailua. Pakotin itseni aamulla ylös sängystä niin että olin jo yhdeksältä uimassa. Uimastadion on aivan mahtava, olin jo kolmatta kertaa uimassa täällä! Tänäänkin koko mahtava uimastadikka oli mun ja Marin private käytössä kun muita ei näkynyt. Tosin sade ajoi meidät 50m ulkoaltaasta 25 metrin sisäaltaaseen, jossa ei soitettu edes musiikkia... On jo ehtinyt tottua, että saa jamittaa täysii uimisen lomassa:)

Huomenna todella toivon pääseväni aloittamaan työt tai sitten haluaisin reissun päälle. Miika ja Mari suunnittelevat reissua Vietnamin sisällä, mutta mua houkuttelee toi Laos. Saas nähdä, se ois kyllä varmaan extreemein juttu mitä oon ikinä tehny. Hyvillä mielin oon edelleen, luottoa löytyy!

Häät

Tänään aamulla siis suunnistettiin melkein kaikki suomalaiset vietnamilaisiin häihin, joihin noiden lahtityttöjen hotellin työntekijä meidät kutsui. Oli aivan mahtavat häät, niitä on aika vaikea sanoin kuvailla. Otin sieltä paljon valokuvia, joten yritänkin nyt niiden kautta välittää teille häissä ollutta mainiota tunnelmaa!

Ahtauduttiin pieneen pakettiautoon, Daihatsuun:D Matkaa oli tarkoitus olla 7 kilometriä, mutta kuski eksyi ja soitti muutamaan kertaan puhelimellaan jonnekin ja lopulta löysimme perille. Hääpaikka oli Huen ulkopuolella, jossain pikkukylässä, oli taas aivan mahtavaa nähdä vähän maaseutua!


Kuski tosiaan jopa pysähtyi kysymään paikallisilta neuvoa.


Paikka oli siis jossain ihan landella. Lapset olivat ihania ja repivät meitä innoissaan joka suuntaan!








Hääpari oli tosi kaunis. Morsian tosin näytti vähän vakavalta koko ajan ja mietittiinkin, että onkohan avioliitto järjestetty varsinkin kun mies näytti aika paljon vanhemmalta, mutta ei sitten kehdattu kysyä...












Ruokaa oli taas paljon ja se oli hyvää. Tähän paikalliseen juhlaruokaan alkaa jo tottua:) Voi olla että saan taas jotain vatsanpuruja lihasta, jota tuli syötyä... Kasvisruokavalio siis petti jälleen. Tässä kuvassa näkyy alkuruoka, jonkinlaista salaattia ja reunoilla jotain makkaran tapasta ja lammasta.

Meidät pistettiin laulamaan ja mulle lykättiin mikki käteen. How nice... No joo, arvatkaa mitä laulettiin!!! Vedettiin sitten maammelaulu kun ei mitään muuta tullu mieleen:D hyvin se meni! Meidän esityksemme jälkeen lavalle asteli paikallinen toisensa perään laulamaan vähän niinkun karaokea. Voi elämä. Aika hauska tapa häissä:)


En osaa tarkkaan sanoa, kuinka paljon häissä oli porukkaa, mutta varmaan joku vähän alle 100 henkee... Tässä yks setä veti tosi tunteella karaokee ja edessä näkyy paikallisia naisia vietnamilaiset perinteiset juhla-asut päällä. Tollasen puvun aion vielä kyllä teettää ennen kun lähden täältä pois!










Häät loppuivat jo aikaisin iltapäivällä ja palasimme takaisin kotikadulle. Olimme kylläisiä häistä, mutta mikäänhän ei ikinä estä ottamasta lähikuppila Thu Wheelsissä suklaa-banana pancakea. Aivan mahtavaa!

BB

Voi Diak ja diakin blackboard. Joo, siis ei-diakkilaisille tiedoksi, että meidän pitää päivittää sinne kuulumisiamme harjoittelun näkökulmasta. Linkit blogiin ei riitä, mutta blogiinhan riittää periaatteessa se, mitä kirjoitan herra bläkboordille. Joten siis seuraa suora kopio siitä mitä meidän pitää koulun puoleen kirjoitella (ja lopuksi vähän muutakin)…
Täällä eläminen on ehtinyt olla jo vaikka minkälaista vuoristorataa. Meille järjestyi eilen JÄLLEEN uusi harjoittelupaikka. Jotenkin vaikea uskoa, että meidät oikeasti haluttaisiin sinne tai meistä oikeasti olisi siellä hyötyä. Tai niin ainakin minä ajattelen. Tähänastisissa paikoissa on saanut kokea, että vastaanotto ei ole ollut kovin lämmin ja huomaavainen. Olin ajatellut että kielimuurista huolimatta voin kommunikoida paikallisten kanssa mutta tuolla työpaikoilla se on tuntunut mahdottomalta kun kukaan ei ota edes kontaktia. Tuntuu siltä että kukaan ei halua meitä sekoittamaan arkea, joka päiväkodeissa ym. pyörii hyvin ilman meitäkin. Meille ei varmastikaan edes kerrota kaikkia syitä, miksi meitä ei huolita minnekään, selitellään vaan että joo pitää odotella poliisilta jotain lupaa tai että mihinkään uskonnollisiin paikkoihin ei saa ottaa ulkomaalaisia töihin...

Tänään siis vähän sekavin tuntemuksin ja vastahankaisesti lähdin uuteen päiväkotiin tekemään ensimmäistä 2 tuntista työpäivää. No, paikka on ilmapiiriltään tosi iloinen ja mukavan oloinen. Menin kolmevuotiaiden luokkaan, jossa opettaja opetti lapsia kaivamaan nenää pikkusormen ja sellaisen keltaisen liinan avulla. Katselin vähän, että onko toi tätsy nyt tosissaan, mutta kyllä se oli. Heh. Siinä ne neljäkymmentä kolmevuotiasta sitten kaivoi yhdessä räkää nenästä… Heti kun ne oli palauttanu ne liinat sille tädille niin ne hyökkäs mun kimppuun. Se oli villiä. Luokan kaksi opettajaa otti minut tosi lämpimästi vastaan ja he hyödynsivät kanssani varmasti kaiken englannin mitä osasivat. Samoin hyödynsin minä kaiken vietnamin kielen taitoni.

No tämä kuulostikin jo vähän liian lupaavalta alulta. Olin ollut luokassa varmaan 20 minuuttia kun Miika, Mari ja päiväkodin johtaja tulivat luokkaan. Miika sanoi minulle, että ei voida aloittaa töitä ennen kuin paikka saa jostain jonkun työluvan meille. Kyllä hajotti. Nyt meidän pitää siis odottaa että se työlupa järjestyy, pitäisi kuulemma hoitua nopeasti, mutta tiedä näistä. Odotellaan siis Dr. Lanilta soittoa lähipäivinä, että voitaisiin jatkaa lastenkodissa…

Muuten täällä kaikki hyvin. Huomenna lisää kulttuuriin tutustumista. Meidät on kutsuttu randomilla yhden hotellityöntekijän veljen häihin. Saanpahan vähän kulttuurishokkia minäkin kun saleen oon jotenki pukeutunu väärin tai en osaa käyttäytyä ja minuun kiinnitetään enemmän huomiota kuin hääpariin. No ei, informoin, kun ne on ohi, mutta jännää on!

Siis en ois kyllä ikinä osannu kuvitellakaan, että millanen show tästä arjoittelupaikan etsimisestä syntyy, mutta kyllä se kestetään. Oikeesti mun on hyvä olla täällä ja uskon että tarkotus tälle matkalle selviää vielä. Ei mun ainakaan vielä suomea ole ollut ikävä. Isän haltuun!

Tää viikko on menny hurjaa vauhtia, vaikka en juurikaan ole tehnyt töitä. Oon hengaillu suomalaisten ja joidenkin randomeiden reppureissaajien kanssa ja on ollut ihan mahtavaa. Alan pikkuhiljaa oppimaan biljardia, tai itse asiassa se on vieläkin aika tuuri peliä, mutta kivaa ajanvietettä joka tapauksessa. Olen käynyt lenkillä ja tänään aamulla kävin uimassa Huen uimastadikalla. Ihan mieletön mesta. Tosi kiva ja ihan tyhjillään. Ihanaa uida altaassa kunnon matkaa kuuman auringon alla. Lämpötilathn ovat lähennelleet viimeaikoina neljääkymmentä!

Aamulla häihin ja siitä viikonlopun viettoon:)

Ihmisiä

Olin muistaakseni lauantaina Lahti-tyttöjen kanssa syömässä kun jotenkin tajusin että reissussa on oltu vasta viikko ja me ollaan tehty jo vaikka mitä. Vaikka harjoittelukuviot ovat edelleen ihan auki ja sikin sokin on kulttuuriintutustumista tapahtunut sitäkin enemmän vapaa-ajalla. Ollaan saatu jo monta tosi hyvää ystävää. Jo vähän niinku kantapaikaksi muodostunut Brown Eyes on ihan mahtava paikka juuri henkilökuntansa takia. Ystävysteimme loppuviikosta 20 vuotiaaseen opiskelijatyttöseen Damiin (muistisääntönä Amsterdam..) joka tekee joka päivä töitä pystyäkseen maksamaan opiskelunsa. Dam kutsui meidät sunnuntaiksi hänen talolleen, tottakai tyttöjen kanssa otimme tarjouksen ilolla vastaan. Tapasimme Damin aamuyhdeksältä lähellä kadun kulmassa ja kävelimme yhdessä Dong Ba markettiin ostamaan ruokaa. Annoimme jokainen n. 7 dollaria Damille ja hän hoiti tarvikkeiden ostasimme. Ostimme vihanneksia, hedelmiä, jotain kyyhkysen munia ja paljon lihaa. Suomalainen ei varmaan ikipäivänä suostuisi ostamaan lihaansa sellaisesta marketista jossa lämpötila on +30, lihat siinä kaikkien hipelöitävissä ja kärpäsiä ja kaiken maailman itikoita pörrää... No, joka tapauksessa sieltä ostettiin mitä ihmeellisempiä klönttejä. Parin tunnin ostosreissun jälkeen menimme Damin perheen talolle, jossa Damin 22 v sisko valmisti meille lounaan niistä kamoista mitä oltiin ostettu. Odotellessamme lounasta opetimme Damin pelaamaan korteilla tikkiä ja ristiseiskaa:) hyvin sujui. Kävimme manikyyrissä(50centtii, kelatkaa!!!) ja kiertelimme vähän niitä asuinseutuja. Lounaaseen kuului kolme ruokalajia ja ateria oli siis juhlava. He eivät kuulemma syö niin hienosti kuin vain erikoistilanteissa. Täytyy kyllä rehellisesti sanoo, että ei se ruoka kyllä ihan mun makuun olla. Alkukeitto oli paksua valkoista mömmöö missä oli niitä pikkumunia, kalanmätiä, vietnamilaista makaroonia ja vaikka mitä, tosi outoo. Sitten oli sellanen liharuoka ja lopuksi ehkä salaatintapainen sörssäys jossa oli katkarapuja, paikallista makkaraa, jotain kalaa ja pähkinöitä. Kaikkea maistoin ja tulin kyllä täyteenkin! Jälkkäriks oli kookosmaitoa ja hedelmiä, magoja ja vihreitä banaaneja, nam! Vaikkei kaikki makuelämykset välttämättä olleet niin mieluisia niin onpahan ainakin syöty aito vietnamilainen juhlalounas aidossa vietnamilaisessa talossa! Meni kyllä vähän vatsa sekasin kun söi niin paljon lihaa. En oo vielä muuten syöny täällä ollenkaan lihaa ja kanaa, koska kasvisruoka on niin mahtavaa! Taidan kyllä jatkaa tällä vegelinjalla...

No joop. Yritin eilen illalla etsiä netistä Huen kirkkoja. En kyllä paljon viisastunut. Katolisia mestoja on jonkin verran ja netin mukaan yks protestanttinen kirkko, mutta kuvat siitä näytti aika raunioisilta eikä toiminnasta kerrottu mitään. Tylsää, ettei täällä ole mitään kansainvälistä seurkuntaa, missä vois käydä... No, onneks on matkassa uskovia ystäviä, joiden kanssa voi rukoilla! Enkä kyllä vielä luovuttanut etsimisessä, voihan täällä jossain kiven kolossa joku seurakunta kokoontua:)

Tänään olin töissä ehkä puolitoista tuntia. Siellä hoping-villagessa ei vaan oikein oo hommia, leikitettiin vähän aikaa niitä pentuja mutta jo kymmenen aikaan aamupäivästä ne lähtee kotiin lounaalle... Ja kukaan hoitajista ei puhu englantii.

Saatiin muuten kutsu vietnamilaisiin häihin. Kuin randomii että toi yks hotellityöntekijä, jonka kaa oon kyl jutellu päivittäin oli vaan tänään sillee, että joo perjantaina on mun veljen häät, että ootte kaikki suomalaiset tosi tervetulleita! Häät on aamulla, mutta väittäisin että siellä tutustun paljon paremmin kulttuuriin kun tuolla työpaikassa.. ja eikös se ollut yks tän harjoittelun tavoitteista. Ongelmaks jää, että mitäköhän sinne laittaa päällä, kaikilla muilla on kuitenkin sellaset vietnamilaiset perinteiset juhlapuvut...

Kävin tänään aamulla ensimmäistä kertaa lenkillä. Lähdin kuudelta aamulla juoksemaan tota joen vartta. Ihan mielettömän kaunista ja rauhallista. Olisi pitänyt lähteä vielä vähän aikaisemmin koska puoli seitsemältä oli taas jo ihan täys tohina liikenteessä... Samalla selvisi sekin, että tosiaan kyllä nää paikallisetkin urheilee, ne vaan tekee sen just aamuisin viiden ja kuuden välissä! Siellä oli kuulkaa kentillä hurjasti jengii pelaamassa sulkapalloo ja lenkkeilijöitäkin oli. Aika hassua, kun päivällä kaikki vaan ottaa chillisti, mut tääl on niin kuuma että on pakko! Näin myös paljon buddhalaisia munkkeja puistossa ja jengii kumartelemassa ovenpielilleen suitsuketikkujen kanssa.

Sellasta tänään, kiitos kaikille taas kommenteista. Ne on mulle tärkeitä:) Mulla on nyt muuten skypekin, pitäis löytyy ihan mun nimellä. Voitte lisäillä!

kuvia

Tässä muutamia kuvia, mitä oon ottanu. Netti toimii muuten täällä mun huoneessa aina sillon kun sitä huvittaa, eilen ja tänään aamulla ei toiminu mutta nyt taas workkii... Tänään on ollu vapaapäivä ja oltii rannalla. Nyt tietysti ihan punanen. Miksei sitä aurinkorasvaa opi ikinä laittaan ajoissa...


Katollisen keskuksen sisäpihalla oli apina häkissä. Söpö!

















Tässä näkymää Huen keskustasta, kuva on Miikan ja Marin parvekkeelta.













Tuolla seassa me sitten sotketaan fillareilla! Noi polkupyörällä kuljetut matkat on ihan päivän kohokohtia syömisen lisäks!












On munkin ikkunasta ihan kivat näkymät!













Eipä oo rannassakaan mitään valittamista. Tänään oltiin kaikki suomalaiset opiskelijat Thuan Anin rannalla. Meidän autokuski venaili siellä kokopäivän ja odotti koska halutaan pois:)

harjoittelua

Tänään aamulla sotkimme polkupyörillämme Miikan ja Marin kanssa sinne hoa binh-villageen, missä on niitä vammasia lapsia. Dr. Lan jutteli pitkään niiden tyyppien kanssa iellä ja ilmoitti sen jälkeen että joo, ok, voidaan jäädä nyt tänne. Siel oli kolme eri luokkaa missä on alle kouluikäisiä eri tavoin vammaisia lapsia. Jäätiin sitten keskenämme viimeiseen luokkaan jossa oli vain kolme lasta ja jokaisella oma hoitaja. Hoitsuthan ei tietenkään puhunee sanaakaan englantii, joten ne ei ees yrittäny ottaa minkäänlaista kontaktia meihin. No, me sit leikitettiin niitä kolmea lasta ja ne hoitajat otti vähän rennommin. Kaikilla oli ilmeisesti jotain autistisia oireita ja keskittymiskyvystä ei kahdella ollu mitään tietoo ja se viiminen taas oli ihan ylipedantti ja järjestelmällinen... Vähän tuntuu kyllä oudolta ja turhalta kun eihän meitä siellä kukaan neuvo, enkä usko että me mitään hirveesti opitaankaaan tossa. Onhan se paikka ihan kiva nähdä. Ens viikko nyt sitten hengaillaan siellä niiden lasten kanssa.

Olen yrittänyt ottaa selvää siitä buddhalaisesta lastenkodista ja Dr. Lan lupasi yrittää järjestää sinne harjoittelupaikkaa. Ihan hyvä, sillä netistä luin, että sielläkään kukaan ei osaa englantii, ranskaa joku vähän. Mutta siis selväähän tässä nyt on se, että ei meillä täällä mitään harjoittelunohjaajaa tuu oleen koko aikana ja ollaan nyt vähän siellä sun täällä aina vähän aikaa.. Vähän tuntuu kyllä siltä että ollaan ensimmäiset ja viimiset sosiaalialan harjoittelijat jotka tänne diakin kautta päästetään. Aika kummaa meininkiä...

No joo, muuten kyllä edelleen fiilistelen tätä kaupunkia tosi paljon ja noi polkupyörät on ihan huippujuttu. Hullun jännää ajaa tuol kaikkien skoottereiden seassa. Tänäänkin mentiin sellasesta jättiliikenneympyrästä, sitä on vaikee selittää, mut ihan mieletöntä ajella täällä...

Nyt on sitten vapaa viikonloppu edessä. Jos vaan säät sallii niin huomenna rannalle! Ihanaa:)