harjoittelua

Tänään aamulla sotkimme polkupyörillämme Miikan ja Marin kanssa sinne hoa binh-villageen, missä on niitä vammasia lapsia. Dr. Lan jutteli pitkään niiden tyyppien kanssa iellä ja ilmoitti sen jälkeen että joo, ok, voidaan jäädä nyt tänne. Siel oli kolme eri luokkaa missä on alle kouluikäisiä eri tavoin vammaisia lapsia. Jäätiin sitten keskenämme viimeiseen luokkaan jossa oli vain kolme lasta ja jokaisella oma hoitaja. Hoitsuthan ei tietenkään puhunee sanaakaan englantii, joten ne ei ees yrittäny ottaa minkäänlaista kontaktia meihin. No, me sit leikitettiin niitä kolmea lasta ja ne hoitajat otti vähän rennommin. Kaikilla oli ilmeisesti jotain autistisia oireita ja keskittymiskyvystä ei kahdella ollu mitään tietoo ja se viiminen taas oli ihan ylipedantti ja järjestelmällinen... Vähän tuntuu kyllä oudolta ja turhalta kun eihän meitä siellä kukaan neuvo, enkä usko että me mitään hirveesti opitaankaaan tossa. Onhan se paikka ihan kiva nähdä. Ens viikko nyt sitten hengaillaan siellä niiden lasten kanssa.

Olen yrittänyt ottaa selvää siitä buddhalaisesta lastenkodista ja Dr. Lan lupasi yrittää järjestää sinne harjoittelupaikkaa. Ihan hyvä, sillä netistä luin, että sielläkään kukaan ei osaa englantii, ranskaa joku vähän. Mutta siis selväähän tässä nyt on se, että ei meillä täällä mitään harjoittelunohjaajaa tuu oleen koko aikana ja ollaan nyt vähän siellä sun täällä aina vähän aikaa.. Vähän tuntuu kyllä siltä että ollaan ensimmäiset ja viimiset sosiaalialan harjoittelijat jotka tänne diakin kautta päästetään. Aika kummaa meininkiä...

No joo, muuten kyllä edelleen fiilistelen tätä kaupunkia tosi paljon ja noi polkupyörät on ihan huippujuttu. Hullun jännää ajaa tuol kaikkien skoottereiden seassa. Tänäänkin mentiin sellasesta jättiliikenneympyrästä, sitä on vaikee selittää, mut ihan mieletöntä ajella täällä...

Nyt on sitten vapaa viikonloppu edessä. Jos vaan säät sallii niin huomenna rannalle! Ihanaa:)