Viikko vierähti jälleen. Lomasuunnitelmat ovat muuttuneet nyt varmaan päivittäin. Hautasin tossa viime viikon aikana ajatukset Cambodiasta ja tytöt saivat puhuttua minut ympäri niin että lähtisin heidän kanssaan Pohjois-Vietnamiin. Tutustuin vähän kaupunkeihin mihin oli tarkoitus suunnata ja kaikki vaikuttaa kyllä ihan mielettömän siistiltä. Suuntana oli siis Hanoi, Halong Bay ja Sapa. Meidän oli taroitus lähteä alunperin ehkä perjantaina, mutta perjantaina varasimme liput lauantain sleepingbussiin. Perjantai-iltana Marja kuitenkin sairastui äkillisesti. Ihan lyhyessä ajassa nousi 39,5 asteen kuume ja tärinä. Marja vaikutti tosi kipeältä. Lauantaiaamuna sama jatkui, mutta iltaa kohti olo alkoi parantua. Nyt tänään sunnuntaina Marja on edelleen vähän toipilaana, mutta jo aika hyvissä voimissa. Toivottavasti tauti ei ole mikään malaria yms. silloinhan kuume voi nousta uudelleen jonkin ajan kuluttua. Kummaa vaan, että niin korkea kuume nousee niin yhtäkkiä. Me muut ollaan oltu ainakin toistaiseksi ihan kunnossa. Tässä nyt siis kaikki suunnitelmat jälleen ihan auki. Missään nimessä ei ehditä kaikkea sitä tehdä, mitä oltiin suunniteltu, mutta katsotaan mitä löydetään. Mähän voisin siirtää lomaa myöhemmäksikin, mutta tytöillä se ei oikein sairaalassa onnistu. Katsotaan päivä kerrallaan! Jos Marja paranee niin lähdetään varmaan jo huomenna tai sitten tiistaina jonnekin.

Huessa oli viime viikolla joku ihme finnish season. Parhaimmillaan täällä oli yhtäaikaa meidän jengin lisäksi kuusi suomalaista. Meidän kantapaikan Brown Eyesin omistaja ilmoitti pariin otteeseen viime viikolla, että suomalaisia lappaa ovesta sisään. Biletettiin Rasmusta kuunnellen sitten aamuun asti muutamaan kertaan. Jotenkin oli ihan mahtavaa tavata suomalaisia ja vielä kaiken lisäks sika hyvii tyyppejä. Täällä jo aina välillä miettii, että kaipaa niitä hyvii tyyppejä ja kavereita Suomessa. Viimeinen suomierä oli lahtelaisia poikia, jotka olivat matkalla Cambodiaan tekemään töitä orpokotiin, auttamaan köyhiä ja rakentamaan taloja. Pelasimme poikien kanssa kuravellissä jalkapalloa ja he tulivat tutustumaan sinne päiväkotiin missä oon töissä. Voi, ei kyllä pitänyt meikäläisen pokka kun viisikymmentä neljä vuotiasta ottaa kolmesta isosta suomalaismiehestä mallia pää, olkapää, peppu laululeikissä. Musta tuntui, että heidät otettiin melkein jopa paremmin sinne vastaan kun mut aikoinaan. Ehkä se johtu siitä, että olin kirjotuttanu hotellityöntekijöiltäni lapun sinne vietnamiks missä sanottiin, että nää pojat opiskelee opettajiks yliopistossa Suomessa ja haluaisivat tutustua paikalliseen päiväkotiin. Kyllä niistä yks aikoo oikeestikin alottaa opettajan opinnot ens syksynä... Huomasi vaan, että miehet on täällä kyllä jumalia, varsinkin valkoset. Kyllä meinaan oli opettajien ja johtajankin hymyt korvissa näiden miesten edessä.

Meininkiä on siis taas riittänyt. Kummaa tämä elämä kun pitää aina riekkua niin, että kertyy univelkaa, vaikka töitäkin on vaan pari tuntia päivässä. Pakko muuten mainita, että sairaanhoitajaopiskelijat olivat viime viikolla psykiatrisella osastolla töissä. Aika hurjan kuulosia juttuja. Varsinkin kuvat ja kertomukset liukuhihnamaisesta sähköshokkihoidosta järkyttävät. Pyöräilen joka päivä tämän osastorakennuksen ohi ja käy kyllä sääliksi kun tietää, että siellä on sitten kaikenlaiset potilaat sekaisin samalla olemattomalla hoidolla. Lapsenkengissä on kyllä sairaanhoito, tietotaitoa on jo jonkin verran, mutta asioiden muuttaminen on vaan ihan mielettömän hidasta.

Tänään oltiin muuten tyttöjen kanssa Huen ainoan viiden tähden hotellin uima-altaalla ottaan aurinkoo. Siitä sai pulittaa 8 dollaria, mutta meille kannettiin eteen limpparia, palvelu oli mahtavaa ja muutenkin oli se sen arvoista. Maisematkin olivat varsin mukavat.

No näihin tunnelmiin, mennään syömään intialaista ruokaa, namnam.

Ps. Senni, yks niist suomityypeis oli ollu sun kaa yhtäaikaa intissä, kui random.