BB

Voi Diak ja diakin blackboard. Joo, siis ei-diakkilaisille tiedoksi, että meidän pitää päivittää sinne kuulumisiamme harjoittelun näkökulmasta. Linkit blogiin ei riitä, mutta blogiinhan riittää periaatteessa se, mitä kirjoitan herra bläkboordille. Joten siis seuraa suora kopio siitä mitä meidän pitää koulun puoleen kirjoitella (ja lopuksi vähän muutakin)…
Täällä eläminen on ehtinyt olla jo vaikka minkälaista vuoristorataa. Meille järjestyi eilen JÄLLEEN uusi harjoittelupaikka. Jotenkin vaikea uskoa, että meidät oikeasti haluttaisiin sinne tai meistä oikeasti olisi siellä hyötyä. Tai niin ainakin minä ajattelen. Tähänastisissa paikoissa on saanut kokea, että vastaanotto ei ole ollut kovin lämmin ja huomaavainen. Olin ajatellut että kielimuurista huolimatta voin kommunikoida paikallisten kanssa mutta tuolla työpaikoilla se on tuntunut mahdottomalta kun kukaan ei ota edes kontaktia. Tuntuu siltä että kukaan ei halua meitä sekoittamaan arkea, joka päiväkodeissa ym. pyörii hyvin ilman meitäkin. Meille ei varmastikaan edes kerrota kaikkia syitä, miksi meitä ei huolita minnekään, selitellään vaan että joo pitää odotella poliisilta jotain lupaa tai että mihinkään uskonnollisiin paikkoihin ei saa ottaa ulkomaalaisia töihin...

Tänään siis vähän sekavin tuntemuksin ja vastahankaisesti lähdin uuteen päiväkotiin tekemään ensimmäistä 2 tuntista työpäivää. No, paikka on ilmapiiriltään tosi iloinen ja mukavan oloinen. Menin kolmevuotiaiden luokkaan, jossa opettaja opetti lapsia kaivamaan nenää pikkusormen ja sellaisen keltaisen liinan avulla. Katselin vähän, että onko toi tätsy nyt tosissaan, mutta kyllä se oli. Heh. Siinä ne neljäkymmentä kolmevuotiasta sitten kaivoi yhdessä räkää nenästä… Heti kun ne oli palauttanu ne liinat sille tädille niin ne hyökkäs mun kimppuun. Se oli villiä. Luokan kaksi opettajaa otti minut tosi lämpimästi vastaan ja he hyödynsivät kanssani varmasti kaiken englannin mitä osasivat. Samoin hyödynsin minä kaiken vietnamin kielen taitoni.

No tämä kuulostikin jo vähän liian lupaavalta alulta. Olin ollut luokassa varmaan 20 minuuttia kun Miika, Mari ja päiväkodin johtaja tulivat luokkaan. Miika sanoi minulle, että ei voida aloittaa töitä ennen kuin paikka saa jostain jonkun työluvan meille. Kyllä hajotti. Nyt meidän pitää siis odottaa että se työlupa järjestyy, pitäisi kuulemma hoitua nopeasti, mutta tiedä näistä. Odotellaan siis Dr. Lanilta soittoa lähipäivinä, että voitaisiin jatkaa lastenkodissa…

Muuten täällä kaikki hyvin. Huomenna lisää kulttuuriin tutustumista. Meidät on kutsuttu randomilla yhden hotellityöntekijän veljen häihin. Saanpahan vähän kulttuurishokkia minäkin kun saleen oon jotenki pukeutunu väärin tai en osaa käyttäytyä ja minuun kiinnitetään enemmän huomiota kuin hääpariin. No ei, informoin, kun ne on ohi, mutta jännää on!

Siis en ois kyllä ikinä osannu kuvitellakaan, että millanen show tästä arjoittelupaikan etsimisestä syntyy, mutta kyllä se kestetään. Oikeesti mun on hyvä olla täällä ja uskon että tarkotus tälle matkalle selviää vielä. Ei mun ainakaan vielä suomea ole ollut ikävä. Isän haltuun!

Tää viikko on menny hurjaa vauhtia, vaikka en juurikaan ole tehnyt töitä. Oon hengaillu suomalaisten ja joidenkin randomeiden reppureissaajien kanssa ja on ollut ihan mahtavaa. Alan pikkuhiljaa oppimaan biljardia, tai itse asiassa se on vieläkin aika tuuri peliä, mutta kivaa ajanvietettä joka tapauksessa. Olen käynyt lenkillä ja tänään aamulla kävin uimassa Huen uimastadikalla. Ihan mieletön mesta. Tosi kiva ja ihan tyhjillään. Ihanaa uida altaassa kunnon matkaa kuuman auringon alla. Lämpötilathn ovat lähennelleet viimeaikoina neljääkymmentä!

Aamulla häihin ja siitä viikonlopun viettoon:)