Hue-Hanoi-Halong Bay-Hanoi-Sapa-Hanoi-Hue

No niin, tässä nyt sitten vuodatusta yli viikon ajalta. Pitkä on teksti, mutta lukee loppuun ne jotka jaksaa☺

Lähdimme tyttöjen kanssa reissuun vasta viime viikon maanantaina. Odotimme, että kaikki olivat edes jotenkuten terveitä. Tytöt tosiaan sairastelivat viikonloppuna, mutta maanantai-iltana kaikki pysyi jo pystyssä joten otimme yöbussin Hanoihin. Matkustimme sleepingbussissa yhden saksalaismiehen ja parinkymmenen vietnamilaisen kanssa. Aamulla seitsemältä olimme Hanoissa, ja joku mies bongasi meidät kyytiinsä. Lupasi ilmaisen taksin keskustaan, jos tulemme hänen hotelliinsa. Elizabeth hotelli oli tosi kiva ja siellä oli myös tiski mistä pystyi varaan reissuja eteenpäin. Varattiinkin kolmen päivän matka Halong Baylle ja lähdettiinkin pikkubussille sinne heti aamupalan jälkeen. Matkaoppaanamme koko reiisun toimi mukava nuori vietnamilainen mies Son. Samaa matkaa meidän kanssa kulki vanhempi slovenialainen pariskunta, nuori pari Saksasta, kaksi jenkkityttöä ja kuudenhengen aussiperhe. Perheen pojat näyttivät joltain 24-30 –vuotiailta, mutta myöhemmin selvisi, että junior oli 17-vuotias ja vanhinkin vain sen 24.

Halong Cityssä hypättiin laivaan, jossa syötiin reissun ensimmäinen seafoodlounas. Siihen kuuluu tietysti kalaa, rapuja, mustekalaa ja riisiä. Yllättävän hyvää, vaikken yleensä mikään merenelävien ystävä ole. Oltiin varattu tavallisen reissun sijaan deluxematka ja laiva ja hotellit olivat kaikki ihan tosi kivoja. Käytiin tutustumassa ihan mielettömin isoihin luoliin, jossain Halong Bayn saarella. Näitä jylhiä vuorisaaria nousee turkoosista merestä Halong Baylla 2000. Seilattiin vuorten seassa ja nautittiin auringosta. Päästiin myös uimaan yhdelle saarelle. Seafoodpäivällisen jälkeen pelattiin korttia, sosialisoitiin kanssamatkustajien kanssa ja nautittiin laivan kannella lämpöisestä meri-ilmasta.

Yö laivassa ja aamulla seilattiin kajakoimaan. Kui siistii. En oo ennen kajakoinu ja nyt yhtäkkiä pitikin meloa ilman pelastusliivejä Etelä-Kiinan meressä. Ei varmaan kuulu taas Diakin vakuutuksen piiriin. Mielettömin paikka oli sellanen vuorien ympäröimä lätäkkö minne pääsi sisään vaan melomalla sellasesta matalasta aukosta. Silloin kun vesi on korkealla, sinne ei pääse ollenkaan. Sitten takaisin laivaan ja jälleen seafood lounas. Vuorossa oli polkupyöräretki Cat Ban kansallispuistossa. Fillaroitiin viidakon ja vuorten läpi laaksoon pieneen kylään. Siellä ne ihmiset asuu ja hengailee. Kylän koulussa oli 15 lasta. Pihoilla kasvoi banaanipuita ja koiranpennut leikkivät kanojen, ankkojen ja possujen seassa. Joidenkin talojen seinät oli tehty savesta. Sähköä kylään tulee aina parin tunnin ajan päivässä.

Takaisin laivaan ja apinasaaren kautta ja saarelle, jossa yövyttiin hotellissa. Kaupungissa oli paljon turisteja. Kilometrin säteellä on kolme mielettömän kaunista, mutta turistien valloittamaa uimarantaa. Tuli ikävä omaa Thuan An beachia, kun siellä ei ikinä ole ketään ja saa olla omassa rauhassa. Meidän hotelli oli kaupungin korkein talo ja paikan hienoin hotelli. Vau, vähän luksusta meidän matkaamme. Jälleen seafoodpäivällinen ja sen jälkeen käppäilyä kaupungissa. Meidän seurueen aussipojat olivat vuokranneet tandempyörät ja heittivät meidät kaupungin toiselle laidalle (kolmensadanmetrin päähän..) paikalliseen baariin, josta oli kivat näkymät merelle. Myös ne jenkkitytöt löysivät meidät ja liittyivät seuraan. Siinähän oli oikein mukava porukka kasassa viettää iltaa. Jossain vaiheessa päätettiin jättää baari ja lähteä kävelemään kaupungille. Aloimme kysellä yhdeltä mieheltä kaupungista ja muutaman minuutin jälkeen selvisi, että jätkä oli suomalainen. Aika randomjuttu taas. Tyyppi oli ollut saarella vähän pidempäänkin ja vietnamissakin jo pari kertaa vietnamilaisen tyttöystävänsä vuoksi. Paikallinen disko oli sulkenut ovensa, mutta eräs kuppila avasi meille ovensa, muita asiakkaita ei kyllä näkynyt lähimaillakaan. Niinpä soitettiin itse musiikkia, tanssittiin ja juteltiin tällä suomi-aussi-jenkki-porukalla. Joku erehtyi kysymään baariomistajapapalta riisiviinaa ja sieltähän nousi tiskin alta kärsinyt vanha likaisenvalkoinen iso kanisteri puolillaan jotain haisevaa kirkasta litkua. Itse en kyllä uskaltanut enkä halunnutkaan siihen koskea, mutta rohkeimmat porukasta kumosivat lasinsa. Baarinpitäjäpappa sai hyvät naurut kun kaikkien juoneiden naamat vääntyivät irvistykseen. Hyihyi. Onneksi siitä aineesta ei mitään sen kummempia jälkiseuraamuksia kenellekään syntynyt. Ilta jatkui biljardipelin jälkeen kohti rantaa. Mun ihan yks reissun parhaista kohokohdista oli se, että mentiin uimaan sen jenkkitytön ja aussijuniorin kanssa. Hiivittiin rannalle hiljaa joidenkin vartioiden ohi ja pulahdettiin mereen. Hetken kuluttua muu perukka tuli remuten paikalle ja vartijat lamppujensa kanssa tuli häätämään meidät pois. Ihan ymmärrettävää ettei yöllä saa uida, mutta voi, se oli kivaa! Siitä sitten käveltiin pilkkopimeässä hotelliin muutamaksi tunniksi nukkumaan aamupalalla kun piti olla seitsemältä.

Aamiaisen jälkeen bussi vei meidät satamaan, josta hypättiin takasin laivaan. Keinuvan laivan kannella koko porukka veteli hirsiä pari tuntia. Loppuaika opetettiin ausseille ristiseiskaa. Sitten saavuttiinkin takaisin Halong Cityyn, josta koröteltiin minibussilla 3 tuntia Hanoihin. Sanottiin bussissa heipat kaikille uusille tuttavuuksille ja mentiin varaamaan seuraavaa matkaa jo tutuksi tulleesta Elizabeth hotellista. Vielä samana iltana lähdettiin yöjunalla kohti pohjoisvietnamia. Juna vei meidät Lao Chain raja-asemalla. Mieletöntä, olen ollut Kiinan rajalla!!! Perillä oltiin aamuyöstä 4.45, josta hypättiin taas minibussiin ja matkustettiin tunnissa 40 kilometrin päähän Sapaan, kaupunkiin jota on kutsuttu vuoristojen kuningattareksi. Vettä satoi kaatamalla, oli kylmä ja pimeää. Meren rauhallisuus ja lämpö olivat enää vain muisto. Mutkaista ja pomppuista tietä kuljettiin läpi vuoristojen sumussa ja usvassa. Kirjauduttiin ihanan idylliseen hotelliin, josta aukesi upeat näkymät alas laaksoon. Heti 9 aamulla lähdettiin ensimmäiselle trekkingille. Käveltiin kolme kilsaa vuoren rinnettä alas laaksoon katsomaan catcat-perinnekylää. Jengi muuten pukeutuu ihanasti ja tosi erilailla tuolla vuoristokylissä. Ja ihmiset itse asiassa ovat tosi erinäköisiä. Siellä elää vähemmistökansoja, jotka eivät osaa vietnamia, vaan puhuvat jotain heimokieliään. Kansat muistuttavat enemmän kiinalaisia kuin vietnamilaisia. Kyläkierroksen jälkeen piti tietenkin kiivetä vuorenrinnettä takaisin. Lyhyiden junayöunien ja väsymyksen takia ylöspäin kiipeäminen osoittautui meille tytöille kunnon urheilusuoritukseksi, mutta hyvin selvittiin. Loppupäivälle ei onneksi ollut erityisempää ohjelmaa, joten lounaan jälkeen päätimme ottaa parin tunnin päikkärit. Herätyskellot kuitenkin soimaan, ettei koko päivä mene hukkaan. Iltapäivällä suuntasimmekin lempipuuhaamme shoppailemaan. Kaikille tarttui mukaansa jotain, tosi kivoja juttuja kyllä ostettiin. Näätte sitten Suomessa☺ Aika hujahti hetkessä ja pimeän ja sateen saattelemana palasimme hotelliin. Päivällinen, suihku ja tyytyväisenä ihanien vällyjen väliin nukkumaan!

Uusi aamu valkeni viileänä ja sumuisena. Heti aamusta edessä oli kuuden tunnin vaellusreissu. Matkaa oli edessä noin 12 kilometriä. Vauhti oli leppoisa ja me suomalaiset olimmekin jatkuvasti kärjessä ja vietnamilainen opastyttö joutuikin pyytämään meitä hidastamaan. Vuoristot olivat mielettömän kauniita, vaikka sade ja sumu peittivätkin näkymää. Puolen välin taittuessa sade yltyi ja maasto muuttui mielenkiintoisemmaksi. Alamäet olivat jyrkempiä ja tie vaihtui kapeaksi mutaiseksi poluksi. Kengät tuntui pyörivät jaloissa ja kokoajan sai jännittää koska saa mutakylvyn. Pitihän sitä vähän ottaa lähituntumaa mutaisen savimaan kanssa ja vaatteet olivat kyllä tosi kuraiset päivän päättyessä. Syötiin eräässä vuoristokylässä ihan mielettömän hyvä lounas. Riisiä, kanaa, tofua tomaattikastikkeessa ja lihaa. Pohjoisen tapa maustaa ruoat vaikutti kyllä vielä paremmalta kun mitä täällä keskellä! Kolmen aikaan iltapäivällä pääsimme päämääräämme ja meidät kiikutettiin minibussilla takaisin hotellillemme. Pikaiset vaatteidenvaihdot, viimehetken shoppailut, päivällinen ja lähtö takaisin kohti Lao Chaita. Bussimatkan aikana sain puhelun Miikalta ja Marlta, että Hanoissa on pahimmat tulvat viimeiseen 25 vuoteen ja koko kaupunki on veden saartamana. Sinne ei pääse, eikä sieltä pääse pois. Meidän kotiravintolan Friendsin tyttö sanoi, että pysykää Sapassa, älkää menkö Hanoihin. Jengiä on kuollut ja koko kaupunki on kaaoksessa. Nice. Vähän jännitysmomenttia meidänkin matkaan. Meillä ei oikein ollut siinä vaiheessa enää vaihtoehtoa kääntyä takaisin, joten hypättiin yhdessä sadan keltalippalakkisen kiinalaisvanhuksen kanssa junaan. Soitettiin suomalaisille sairaanhoitajapojille Hanoihin ja kysyttiin tilannetta. Heidän mukaansa vettä oli satanut, mutta kaikki on ok. Aamulla viiden aikaan Hanoista tuli vettä (hehe) mutta tulvia ei näkynyt. Napattiin taksi hotellille ja painuttiin nukkumaan pariksi tunniksi. Keskusta ei siis enää tulvinut, mutta kaupunkia kunnostettiin kovasti. Sähköjä oli useammasta paikkaa poikki ja hotellissa ei toiminut netti. Pienten sateiden saattamana kävelimme kaupungilla, söimme hyvin, kävimme kahviloissa ja museossakin. Sivistimme itseämme Ho Chi Minh museossa, olihan se hieno mesta… Illalla piti mennä tietenkin testaamaan kuuluisa Bia Hoi Corner, jossa siis kadun risteyksessä saa joka kulmasta maailman halvinta kaljaa. Noin 0.13 euroa lasillinen varmaan 2 prosenttista simalta maistuvaa kaljaa. LoL. Onpahan koettu. Siellä kyllä turistit ja paikalliset kohtaavat. Kaikki iloisesti sulassa sovussa juovat Bia Hoita ja kertovat tarinoitaan. Väsymys kuitenkin painoi ja sadekin jälleen ilmoitteli itsestään, joten päätimme lähteä nukkumaan. Aamulla reippaana ylös ja shoppailemaan. Iltapäivällä kävimme kuuluisassa water puppet teatterissa katsomassa yhden shown. Vaikea selittää, mutta ne käsinuket hyppelivät kokoajan vedessä ja veden päällä vietnamilaisen perinnemusiikin tahtiin. Se oli kyllä tosi siistin näköistä. Sitten olikin aika palata hotellille ja ottaa yöbussi Hueen. Matkalla näimme tulvien tuhoja. Vaikka olikin pimeää niin näimme kuinka monet kodit olivat jääneet veden alle. Tie oli tosi huonossa kunnossaja matka eteni hitaasti. Kertaalleen jäimme jumiinkin, mutta vartissa matka jatkui eteenpäin.

Kotiin paluu oli mukava. Bussi jätti meidät ihan meidän hotellin lähelle ja vastassa olivat kaikki kadun tutut ihmiset. Kaikki tervehtivät iloisesti ja kyselivät reissustamme. Meidän lemppari-intialainen ravintola oli avannut uuden liikkeensä ihan meidän kulmalle ja siellähän oli pakko käydä illalla. Hotellihuone on eri kuin viimeksi, mutta ihan yhtä kiva parvekkeineen yms.

Iltapäivällä menin töihin. Lapset olivat innoissaan paluustani. Eräs opettaja lykkäsi mulle taas luudan käteen ja sain siivota. Oikeesti kiva kun voi olla hyödyksi. Ysi äiti tuli hakemaan pentuaan ja alkoi juttelemaan. Mainitsin, että tekisin mielelläni vähän enemmän töitä ja siinä samassa tämä äiti raahasi minut skootterillaan lähellä olevaan kouluun, jossa on ala-aste ikäisiä lapsia. Siellä kuulemma kaivattaisiin ulkomaalaisia englanninopettajia. Menimme jonkun tyypin juttusille, joka otti mun yhteystiedot. Pitää taas kysellä jotain lupia ja tehdä paperitöitä, ennen kun siellä vois aloittaa. Saa nähdä, ois kyllä kiva saada vähän lisää hommia. Tämän kouluvierailun jälkeen äiti vei minut kotiinsa. Juttelin hänen 9-vuotiaaan tyttärensä kanssa, joka osaa kyllä jo tosi hyvin englantia, jännittää vaan puhua sitä. Sovittiin että soitellaan ja nähdään päiväkodissa. Taas niin randomii..

Tänään heräsin aurinkoiseen kuumaan päivään. Tyttöjen työaaamun jälkeen päätimme lähteä uima-altaalle löhöilemään. Ihanaa. Iltapäivällä töihin, jossa mua odotti taas yllätys. Paikalla oli luokka lastentarhaopettajaopiskelijoita, jotka oli jaettu eri luokkiin. Luokassa lapset leikkivät leluilla!!!! Ja opettaja opetti opiskelijoille jotakin. Kummallista nähdä mun kaks vuotiaat leikkimässä rauhallisesti bambumatoilla jollain palikoilla kun yleensä ne jouksee pitkin seiniä kun ei oo mitään tekemistä. No leikin sitten palikoilla tämän päivän ja lauloin muuten vietnamiksi karaokelastenlauluja. Saipahan taas opettajat ja opiskelijatkin hyvät naurut. Osa opiskelijoista puhui muuten englantia ja juttelinkin yhden kanssa hänen koulutuksestaan ja muutenkin. Tyttö sattui olemaan katolilainen ja asui siellä keskuksessa, minne olin alun perin menossa töihin. Hassua. Hän oli 21-vuotias ja halusi kovasti nunnaksi.

Siinäpä tapahtumia tähän asti. Huh huh, musta tuntuu että jäi vielä sata asiaa kirjoittamatta, mutta taitaa olla tässäkin ihan tarpeeksi☺ Kyllä taas nautin täällä olosta. Mukava olla Huen lämmössä, en osannut edes kuvitella, että tässä maassa lämpötilaerot ovat niinkin suuret. Laitan muuten reissusta lisää kuvii facebookiin kun tässä ehtii. Senni, voit sitten sieltä näyttää niitä porukoille!