Toka vika viikko Huessa

Bloginkirjoitus into on alkanut hiipua pikkuhiljaa näin kun reissu lähenee loppuaan. Kaikenlaista jännää on kyllä taas tapahtunut, niin ettei varmaan edes muista kaikkea mistä pitäisi kirjoittaa.
Noh, viime viikonloppuna oltiin Saigonissa. Oli kyllä kuin olisi eri maahan lentänyt. Vietnam näytti itsestään jälleen uuden puolen, kun yhtäkkiä tuntui että olisimme olleet jossain länkkärimaassa. Saigonilaisilla on rahaa varmaan ymmenkertaisesti kuin mitä Huessa on. Outoa nähdä paikallisia juomassa kahvia ihan suomen hinnoissa olevassa kahvilassa, Huessa kun siihen olisi mennyt viikon palkka. Motorbikeja on Hueen verrattuna ainakin 5 kertaa enemmän. Vaikka täälläkin liikenne on hullua, niin siellä se on kyllä vielä hullumpaa. Lähemmäs 10 miljoonan asukkaan kaupungissa meteli on kyllä jatkuvasti kova! Pidimme kovasti Saigonin zoosta, jossa näimme aasian norsuja, tiikereitä ja apinoita. Hirvein näky oli ehkä yli metrin mittainen käärme, jonka lasikopissa syötäväksi tuloaan odotti jänöjussi. Siinä se vaan kyyhötti... Ei onneksi nähty sitä kun se tuli syödyksi.

Eläintarhan lisäksi kiertelimme kaupunkia ja ah, shoppailimme kunnon isoissa kauppakeskuksissa. Söimme länkkäriruokaa ja kävimme elokuvissa katsomassa uuden bondin. Vähän tuli sellainen olo, että ajan vietto olisi aika erilaista, jos asuisikin Saigonissa eikä Huessa. Niilo tinkasi mulle uuden kameran vanhan hajonneen tilalle, joku canon ixus se on. Vaikuttaa ihan hyvältä. Siinä on nyt muistiakin sen verran, ettei tarvi jatkuvasti latailla niitä koneelle. Maksoi muuten 4 miljoonaa:)

Yöelämästä emme kyllä juurikaan nauttineet Saigonissa. Kyllä oli Brown Eyesiä ikävä kun musiikki soi ihan täysillä ja ihmiset vaan sulloivat baariin vaikka se oli aivan täynnä. Eipä tarvitse mennä toista kertaa...

Sunnuntaiaamuna oli yllätys odottamassa mua ja Katia. Yritettiin epätoivoisesti nostaa rahaa automaateista mutta ei onnistunut. Sain muutaman sata tonnia, mutta sillä ei kuulkaa Saigonin kaltaisessa kaupungissa pitkälle pötkitä. Ihmeteltiin asiaa, mutta ajateltiin, että kyllä ne kortit alkaa huessa toimia. No, ei toiminu Huessakaan. Sitten kotiin verkkopankkiin tutkimaan tilitietoja. Noh, viikonlopun katevaraukset 435 euroo ja tilillä 8 euroa. Eipä ihme ettei tullut rahaa seinästä. No joo, mutta kyllä mulla on vielä talous kunnossa, on vielä vähän matkasäästöjä tallessa, että ei huolta.

Sitten takaisin Hueen, reilu tunnin lentoa odoteltiin kolme ylimääräistä tuntia kentällä, kun kone oli myöhässä. Maanantaina paluu arkeen. Opetusta orpokodissa ja päiväkodissa. Tiistai ja keskiviikkona huristelin taas motorbiken kyydissä ulos kaupungista sinne LABS schoolille, jossa on niitä köyhiä nuoria. Ihanaa olla siellä kun tietää että työstä mitä tekee on hyötyä ja nuoret vvielä pitävät musta. Toiseen luokkaan en enää mee kun niillä alkaa harjoittelu ens viikolla joten nuoret antoivat mulle lahjoja. Ihan huippua, ihanin oli sellainen rannekoru, jossa oli risti.

Keskiviikkona oli Marjan synttärit. En ehtinyt mukaan saunomaan töideni takia mutta sitten Carlesin ravintolassa ja Brown Eyesissä oli ihan mielettömät bileet. Tunnelmaa nosti (ja muistia heikensi) heti alkuun viini ja Carlesin tarjoamat 8 shottia jokaiselle. Ei hyvä. Tein perusvälikuolemat (Sanna ngu) ja sen jälkeen meininki jatkui aamuun asti. Hueen on taas eksynyt nuoria suomalaisia opiskelijoita Hanoista. Ollaan kuultu heistä aikaisemmin, kun joku muu oli tavannut heidät Hanoissa ja sitten meidät. Samanlainen ammattikorkeakouluporukka on kyseessä. Olivat tietysti innolla mukana suomisynttäreissä ja varmaan nähdään vielä viikonloppunakin.

Haikealta tuntuu nyt näin perjantai-iltapäivästä kun on viimeinen viikonloppu Huessa alkamassa. Miika ja Mari lähtivät pois jo aamulla, me muut ollaan täällä vielä viikko. Ei ole edes mitään erityisempiä suunnitelmia viikonlopuksi, jotenkin ei haluaisi sen edes alkavan kun haluaisi olla täällä pidempään. Vastahan tässä on päässyt vauhtiin. Ok, toisaalta "työnteko" varsinkin päiväkodissa alkaa riittää, mutta muuten. Orpokoti, kaikki uudet ystävät ja ihmiset, tuntuu että kaikki jää ihan kesken kun täältä lähtee. Ja vähän sanattomaksi vetää kun ihmiset kyselevät, että koska tulen takaisin. Eihän sitä tiedä, mutta ei se kovin todelliselta tunnu että hetkeen tänne palaisi.